Pidän sanasta sielu. Tunnen surua siitä, 1900–luvun jälkipuoli on ollut kollektiivisesti sielutonta aikaa.

Suomen mielenterveysseurakin oli muistini mukaan joskus Suomen sielunhoitoyhdistys. Onko seuran nimen muodonmuutos edistystä vai taantumusta, sitä sopii miettiä (kaikki kunnia tästä huolimatta Suomen Mielenterveyasseuralle, fanitan sitä edelleen).

Jungilainen analyytikko Jean Shinoda Bolen ( Back to the Bones) kirjoittaa: Kun otamme sielun vakavasti, olemme ”henkisiä olioita inhimillisellä polulla emmekä inhimillisiä olioita henkisellä polulla”. Vakava sairaus tai muu kriisi voi olla sielumme herättäjä. Sairaus voi kuljettaa meidät sielumme eheytymiseen tielle. Löydämme sielun yhteytemme.  Joskus parannumme sekä sairaudesta, että eheydymme henkisesti. Sairaus tarjoaa monelle eheytymiseen mahdollisuuden, siitä huolimatta, että se voi viedä henkemme.

Ajattelen tällä hetkellä edesmenneen James Hillmanin tavoin, että sielu on pikemminkin näkökulma maailmaan kuin joku fyysinen tila itsessään. Se on peilaava, läsnäolon taitoja omaava asenteesi, joka liikkuu jossain tapahtumien ja itsemme välimaastossa. Olet sielukas, kun sinulla on läsnäoleva ja peilaava suhde maailmaa. Et ole takertuneena tunnelatautuneitten tilojesi kapeisiin transseihin ja perspektiiveihin. Olet löytänyt yhteytesi muihin luontokappaleisiin, tietoisuuden meressä lepäävän minuutesi ja tarkkailevan minuutesi. Et juutu yksittäisiin asioita vatvoisin transseihin, vaan löydät panoraamanäkymän omaan tietoisuuteesi.

Tapahtuman ja meidän välissä, tekijän ja toiseuden välissä, on peilaava, kokemustamme eheyttäviä, integroiva minuutemme. Sitä voi kutsua sieluksi, sitä , jonka avulla tasapainottamme itseämme: kehomielemme erilaisten tilojen virtaavuutta. Psykiatri Dan Siegelin mukaan mielemme on itseään jatkuvasti organisoiva, systeeminen, kokonaisuus, joka voi mennä kaaokseen, kun meiltä puuttuu kyky integroida itseämme. Mielemme on Siegelelle informaatio- ja molekyylivirtaa, joka tapahtuu sekä kehossamme (esim. hermoissa ja synapseissamme) että suhteissamme. Minulle se on oman tietoietoisuuden rajat ylittävä, integroiva keskuksemme. Se, josta Dan Siegel puhuu minäme:nä (MWE). Sielunyhteyden ajattelen olevan sitä, että informaatio- ja tunnemolekyylit virtaavat vapaasti sisällämme ja ihmissuhteissamme. Olemme tällöin läsnä sekä itsellemme, että muille.

Kun psykologiasta hävitettiin henkilökohtainen subjektiivinen kokemus, katosi tieteestä sielu. Sielu kun taipuu huonosti fysikaalisten tieteiden tutkimusmetodeihin. Sielu on ihmiskunnan kokemuksellisissa perintöä, ja se saa aikaan vatsan väänteitä tutkijoissa, jotka haluavat alistaa kaiken luonnontieteellisiin tutkimusmetodeihin. Sielukas ihminen tuntee myötätuntoa heitä kohtaan. Se jatkaa itsensä ruokkimista kokemuksellisilla menetelmillä, taiteellisilla flowtiloilla, rukouksella, mielikuvaharjoituksilla ja meditaatiolla.

Ihminen voi kadottaa sielunsa. Silloin hän kadottaa sielun yhteytensä, yhteytensä itseensä. Häneltä katoaa tällöin sisäinen, henkinen, elämä. Olemme olleet kadotettujen sielujen kulttuuri. Tietoisuustaidot ja hyväksyvä läsnäolo ovat palauttamassa nyt meille oikeuden sielumme ja sisäiseen kokemusmaailmaamme.

Sielu voi hyvin yhteisöllisissä rakaudellisissa ja hyväksyvän läsnäolon ihmissuhteissa. Sielu tietää aina kuinka korjaa itse itsensä. Haaste on rauhoittaa yliaktiivinen kehomieli. Kun sielu antaa meille muodon, kasvaa meistä oman itsemme näköisiä, kukoistavia ihmisiä. Toteutamme tällöin ainutkertaisia lahjojamme yhteisömme hyväksi. Sielukas ihminen kysy, mitä voin antaa yhteisölleni, eikä mitä yhteisö voi anta aminulle. Emme ole kiinni erilaisten tunnepitoisten egotilojemme transseissa.

Omaa sisäistä kehomielijärjestelmäämme emme integroi vain järjellämme, vaan voimme integroida sitä myös sielullisilla intuitiivisilla harjoituksilla, kokemuksillamme ja mielikuvituksellamme. Sielumme kun viihtyy luovuuden, mielikuvitusmaailmamme, erilaisten (uskonnollisten) metaforien, symbolien ja arkijärkemme välitilassa. Erilaisissa muuttuneista tajunnantiloissa, meditaatioksi, flow-tiloissa, itsehypnoosissa, mutta myös terapiassa voimme integroida, ”eheyttää” mieltänne , sen informaatio- ja energiamolekyylivirtaa. Ohjaamme sieluna minuuttamme olosuhteista riippumatta harmoniaan, emmekä kaaokseen.

Kuvittele, että lapsesi tulee koulusta kotiin kiusattuna. Kuinka otat hänet vastaan lempeästi, äidillisesti ja kuuntelevasti? Sielukkuutesi on sitä, että tällä samalla asenteella suhtaudut itseesi ja erilaisiin puoliisi. Sanot itsellesi, olen pahoillani, anna heille anteeksi, kiitos, että olet olemassa. Rakastan sinua.

Sielumme osaa olla läsnä ja leikkiä asioilla, koska se erottaa erilaisten todellisuuksien symbolisen ja metaforisen luonteen.  Aina sielusi hoitaminen ei ole helppoa. Alkuunpääsemiseksi tarvitset tukevia ja turvallisia ihmissuhteita.

Kun tavoittelet onnea, sielusi huutaa sinulle: ”Lopeta tuo heti!” Se ohjaa sinua heittämään pois päästäsi kaikki tarpeettomat, turhat vatvomiset  ja sitkuttelut, koska onni on tässä näin. Onni on sinulle joka hetki tarjolla, koska se on piiloutuneena läsnäoloon ja arjen kauneuteen.

 

Samat ylihistorialliset totuudet löytyvät lähes kaikista suurista elämänkatsomuksista/ uskonnoista.  Sävyt ja painotukset eri uskonnoissa ovat vain erilaisia. Buddhalaisuudessa sielun koti löytyy, kun opimme olemaan takertumatta egomme erilaisiin uskomuksiin. Vapaudumme meditoimalla ja hyväksyvän tietoisen läsnäolon harjoituksilla aitoon olemiseemme. Tämän jälkeen tunnemme yhteenkuuluvuuden kokemuksen yksinäisyydessämmekin. Olemme kotona.

Raamattu ohjaa runoudellaan tien kotiin. Raamatussa on hieno vertauskuva tästä paluusta rakkaudelliseen olemisen kotiin. Tästä tarinasta Henri Nouwen on kirjoittanut kokonaisen kirjan, jonka ajatuksiin on helppo samaistua.    Ehkä muistat Raamatun tarinan x) kahdesta veljeksestä, joista toinen, vanhempi,  jää kiltisti kotiin isänsä luo ja toinen, nuorimmainen, ottaa perintönsä ja lähtee huvittelemaan maailmalle.  Bilettävä nuori mies palaa isänsä luokse nöyränä, jonka jälkeen isä järjestää hänelle juhlat, ja veli tuntee tästä katkeruutta.

Nouwenin kirja auttaa avaamaan tätä metaforista tarinaa.  Tunnistan tarinasta minussakin tapahtuneen arkkityyppisen tietoisuuden evoluution.  Tunnistan itsestäni molemmat veljet.  Minussa on tämä nuorempi veli, se joka lähtee maailmalle huvittelemaan ja kokeilemaan rajojaan.  Tämä veli minussa ei tehnyt sitä pelkästään konkreettisesti, vaan hän teki sen myös metaforisesti:  Hän katkaisi yhteytensä  lapsuuden luovaan ja levolliseen olemiseen, mistä seurauksena oli henkinen tyhjyys ja juurettomuus; kodittomuus.

Toinen veli minussa,  se vanhempi kotona asuva, edustaa kulttuurimme rakentamaa kriittistä puolta, sitä, joka yritti pakottaa minut elämään  normien mukaista materialistista, egokeskeistä, kilpailevan, suorittavan, kiltin ja kauniin tytön elämää. Tämä veli minussa kerjäsi suorittamisen kautta itsensä hyväksyntää, yrittämällä olla parempi kuin muut. Hän yritti elää niin kuin muut, saadakseen toisten ihmiset pitämään itsestään. Tämä tyyppi ei edes pitänyt minusta, vaan  jatkuvasti ankarasti kritisoi minua. Olin liian lihava, huono tekemään töitä, tyhmä, ruma jne.  Tälle veljelle minussa oli tärkeää olla aina oikeassa ja hallita elämän kaikki ilmiöitä. Sille oli tärkeämpää olla oikeassa kuin onnellinen.

Buddhalaisuudessa puhutaan kahdesta nuolesta.  Se ensimmäinen nuoli on kipu, jonka elämä väistämättä tuottaa.  Toinen nuoli puolestaan on sitä kärsimystä, jonka itse lisäämme kipuumme.  Vanhempi, kritisoiva, veli on tämä toinen nuoli.

Veljesten jatkuva taistelu ajoi minut yhä syvemmälle karanneen pikkuveljen seikkailevan, mutta ahdistuneen huvittelun maailmaan. Oli tilanteita, joissa minulla oli aidon oikeasti hauskaa, mutta oli myös tilanteita joissa yritin pitää hauskaa. Pinnallisella elämälläni yritin tukahduttaa piiskatun mieleni sisäisen itkun, häpeän ja syyllisyyden surkeana ihmisenä olemisesta.  Näiden kahden arkkityyppisen veljen jatkuva keskinäinen etäisyys ja erimielisyys minussa, synnytti minussa kärsimystä, henkistä pahoinvointia ja se pahensi sairauden mukanaan tuottamaa kärsimystä. Jotakin  puuttui elämästäni.  Kunnes kuulin kutsun, ja palasin kotiin.

Identiteettini muutti muotoaan  täysin, kun kärsimyksen kautta löysin itseni rakkaudellisen uuden keskuksen. En muuttunut täydellisemmäksi, mutta olemisen tapani muuttui.  Palasin metaforisen Isäni kotiin. Päästin ensimmäistä kertaa rakkauden ja hyväksynnän sisääni. Tähän kokemukseen liittyi nk. mystisiä hetkiä, joissa konkreettisesti tunsin valtavan rakkauden täyttämän levollisuuden kokemuksen sielussani.   Buddhalainen sanoisi ehkä että löysin aidon olemiseni. Heräsin. Kristinuskon ystävä minussa sanoo, että tunsin yhteyteni Jumalaan, siihen Isään, jossa yhdistyy feminiininen maskuliiniseen.  Tajusin, että kun riisumme egon naamiomme, Rakkaus rakastaa aina meitä.

Nouwenin kirjan kannessa on loistava Rembrandtin maalaus, jossa veljeksien Rakastavan ja viisaan, turvallisen, hyväksyvän Isän kädet edustavat eri sukupuolia.  Isän vasen käsi on maskuliininen  vahva ja lihaksikas, ja vasen käsi on hoivaava, herkkä, feminiininen.  Tarinan isä symbolisoi sitä, että kun tietoisuus käy läpi tervettä evoluutiotaan,  palaamme kotiin. Tämän jälkeen tapahtuu pojan kasvaminen turvalliseksi Isäksi, ja tytön kasvaminen Äidiksi. Tieteellisesti voisi vaikkapa sanoa, että peroonamme integroituu, eheytyy, yhä kokonaisemmaksi, kun erilaiset tilamme avautuvat yhteiseen virtaukseen.

Myyttinen todellisuus, loppumattomien vertauskuvien runollinen maailma, on mielestäni Raamatun vahvuus.  Monet myyttien olemusta tutkineet tiedemiehet (mm. Carl Jung, Joseph Cambell) sanovat, että tärkeimmät asiat elämässä opitaan myyttien kautta, ei faktatiedoin.  Vakavasti sairastuessamme, tai kuoleman edessä, pelkät kylmät faktat tuskin tuottavat sielussamme onnellista lopputulosta. Sen sijaan myyttien kautta omaksuttu totuus voi auttaa meitä kuolemaan arvokkaasti ja levollisesti. Olemme kuollessammekin kotona. Kaikella kärsimykselläni on sittenkin ollut merkitys. Mikä parasta, paluu kotiin voi tapahtua koska tahansa, myös kuolemaa edeltävinä hetkinä.

Kuinka palasin kotiin.  Tein sen terapialla ja terapeuttisessa koulutuksessa, toisen ihmisen kasvojen kautta. Palasin kotiin mietiskelemällä, meditoimalla ja vapauttamalla luovuuteni. Hyödynsin vähitellen oppimiani metakognitiivisia taitojani. Haavoittuvuuteni oli tie suurempaan, juurevampaan olemisen, josta käsin kykenin katsomaan sisälläni tapahtuvaa draamaa. Aloin kyseenalaistaa oppimiani uskomuksiani ja tutustuin todellisiin arvoihini.

Viimeset kymmenen vuotta olen käynyt satunnaisesti kirkossa, koska näen nykyään sen rituaalit jopa virret erityisesti Rakkaudellisen hyväksynnän näkökulmasta. Vasta aivan viime vuosina olen alkanut lukea satunnaisesti Raamattua.  Haluan lukea sitä arvostavasti arvostellen.  Haluan olla Kristinuskon ystävä, joka pyrkii ulottamaan hyväksyvän Rakkautensa kaikenlaisiin ihmisiin, eikä vain omalla lailla ajatteleviin. Haluan tehdä sisäisen matkani myös hyödyntäen länsimaista henkistä perintöä, isieni uskoa. Niin kauan kuin minun kaltaisellini oman tieneen kulkijoille annetaan tilaa luterilaisessa seurakunnassa, voin kuulua siihen.

Millä tavoin uusi kotiin palannut identiteetti minussa ilmenee.  Se ilmenee jatkuvalla meditoiden, mietiskellen tapahtuvalla kirjoittamisella ja luovuuttani toteuttamalla. Suorittaminen on muuttunut luovaksi eri puolieni toteuttamiseksi.  Se ilmenee siten, että minne tahansa ikinä menenkään, koti on minulla nykyään mukana. Olen kasvanut yhä paremmaksi itseni ystäväksi.   Yritän huolehtia mentaalisesta hygieniastani: Mietin tarkkaan nykyään, millaisten osieni ääniä sisältäni kuuntelen, ja mitä osiani ruokin.  En ota ajatteluani liian vakavasti, sillä kaikki ajattelu on keskeneräistä.   En ole tietenkään täydellinen, vaan hyväksyn jo paremmin omat inhimilliset puutteeni, ilman itseni piiskausta.  Osaan jo paremmin hyväksyä myös toisen ihmisen puutteet. On äärimmäisen vapauttavaa olla epätäydellinen ihminen. Se antaa Sofielle, naiselliselle viisaudelleni tilaa  ja se antaa luovuudelleni Enkelin siivet.

Hyväksyvästi läsnäollen kristinuskon ystävä.

 

x) ”Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. 12 Nuorempi heistä sanoi isälleen: ’Isä, anna minulle osuuteni omaisuudestasi.’ Isä jakoi omaisuutensa poikien kesken. 13 Jo muutaman päivän päästä nuorempi kokosi kaikki varansa ja lähti kauas vieraille maille. Siellä hän tuhlasi koko omaisuutensa viettäen holtitonta elämää. 14 Kun hän oli pannut kaiken menemään, siihen maahan tuli ankara nälänhätä, ja hän joutui kärsimään puutetta. 15 Silloin hän meni erään sikäläisen miehen palvelukseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen sikopaimeneksi. 16 Nälkäänsä hän olisi halunnut syödä palkoja, sikojen ruokaa, mutta niitäkään ei hänelle annettu.

17 ”Silloin poika meni itseensä ja ajatteli: ’Minun isäni palkkalaisilla on kaikilla yllin kyllin ruokaa, mutta minä näännyn täällä nälkään. 18 Ei, nyt minä lähden isäni luo ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. 19 En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi. Ota minut palkkalaistesi joukkoon.’ 20 Niin hän lähti isänsä luo.

”Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. 21 Poika sanoi hänelle: ’Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi.’ 22 Mutta isä sanoi palvelijoilleen: ’Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. 23 Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa! 24 Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.’ Niin alkoi iloinen juhla.

25 ”Vanhempi poika oli pellolla. Kun hän sieltä palatessaan lähestyi kotia, hän kuuli laulun, soiton ja tanssin. 26 Hän huusi luokseen yhden palvelijoista ja kysyi, mitä oli tekeillä. 27 Palvelija vastasi: ’Veljesi tuli kotiin, ja isäsi käski teurastaa syöttövasikan, kun sai hänet terveenä takaisin.’ 28 Silloin vanhempi veli suuttui eikä halunnut mennä sisään. Isä tuli ulos ja suostutteli häntä, 29 mutta hän vastasi: ’Kaikki nämä vuodet minä olen raatanut sinun hyväksesi enkä ole kertaakaan jättänyt käskyäsi täyttämättä. Silti et ole koskaan antanut minulle edes vuohipahaista juhliakseni ystävieni kanssa. 30 Mutta kun tämä sinun poikasi tulee, tämä, joka on hävittänyt omaisuutesi porttojen parissa, sinä teurastat hänelle syöttövasikan!’ 31 Isä vastasi hänelle: ’Poikani, sinä olet aina minun luonani, ja kaikki, mikä on minun, on sinun. 32 Mutta olihan nyt täysi syy iloita ja riemuita. Sinun veljesi oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa mutta on nyt löytynyt.'”V

”Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. 12 Nuorempi heistä sanoi isälleen: ’Isä, anna minulle osuuteni omaisuudestasi.’ Isä jakoi omaisuutensa poikien kesken. 13 Jo muutaman päivän päästä nuorempi kokosi kaikki varansa ja lähti kauas vieraille maille. Siellä hän tuhlasi koko omaisuutensa viettäen holtitonta elämää. 14 Kun hän oli pannut kaiken menemään, siihen maahan tuli ankara nälänhätä, ja hän joutui kärsimään puutetta. 15 Silloin hän meni erään sikäläisen miehen palvelukseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen sikopaimeneksi. 16 Nälkäänsä hän olisi halunnut syödä palkoja, sikojen ruokaa, mutta niitäkään ei hänelle annettu.

17 ”Silloin poika meni itseensä ja ajatteli: ’Minun isäni palkkalaisilla on kaikilla yllin kyllin ruokaa, mutta minä näännyn täällä nälkään. 18 Ei, nyt minä lähden isäni luo ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. 19 En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi. Ota minut palkkalaistesi joukkoon.’ 20 Niin hän lähti isänsä luo.

”Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. 21 Poika sanoi hänelle: ’Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi.’ 22 Mutta isä sanoi palvelijoilleen: ’Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. 23 Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa! 24 Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.’ Niin alkoi iloinen juhla.

25 ”Vanhempi poika oli pellolla. Kun hän sieltä palatessaan lähestyi kotia, hän kuuli laulun, soiton ja tanssin. 26 Hän huusi luokseen yhden palvelijoista ja kysyi, mitä oli tekeillä. 27 Palvelija vastasi: ’Veljesi tuli kotiin, ja isäsi käski teurastaa syöttövasikan, kun sai hänet terveenä takaisin.’ 28 Silloin vanhempi veli suuttui eikä halunnut mennä sisään. Isä tuli ulos ja suostutteli häntä, 29 mutta hän vastasi: ’Kaikki nämä vuodet minä olen raatanut sinun hyväksesi enkä ole kertaakaan jättänyt käskyäsi täyttämättä. Silti et ole koskaan antanut minulle edes vuohipahaista juhliakseni ystävieni kanssa. 30 Mutta kun tämä sinun poikasi tulee, tämä, joka on hävittänyt omaisuutesi porttojen parissa, sinä teurastat hänelle syöttövasikan!’ 31 Isä vastasi hänelle: ’Poikani, sinä olet aina minun luonani, ja kaikki, mikä on minun, on sinun. 32 Mutta olihan nyt täysi syy iloita ja riemuita. Sinun veljesi oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa mutta on nyt löytynyt.'”

”Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. 12 Nuorempi heistä sanoi isälleen: ’Isä, anna minulle osuuteni omaisuudestasi.’ Isä jakoi omaisuutensa poikien kesken. 13 Jo muutaman päivän päästä nuorempi kokosi kaikki varansa ja lähti kauas vieraille maille. Siellä hän tuhlasi koko omaisuutensa viettäen holtitonta elämää. 14 Kun hän oli pannut kaiken menemään, siihen maahan tuli ankara nälänhätä, ja hän joutui kärsimään puutetta. 15 Silloin hän meni erään sikäläisen miehen palvelukseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen sikopaimeneksi. 16 Nälkäänsä hän olisi halunnut syödä palkoja, sikojen ruokaa, mutta niitäkään ei hänelle annettu.

17 ”Silloin poika meni itseensä ja ajatteli: ’Minun isäni palkkalaisilla on kaikilla yllin kyllin ruokaa, mutta minä näännyn täällä nälkään. 18 Ei, nyt minä lähden isäni luo ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. 19 En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi. Ota minut palkkalaistesi joukkoon.’ 20 Niin hän lähti isänsä luo.

”Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. 21 Poika sanoi hänelle: ’Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi.’ 22 Mutta isä sanoi palvelijoilleen: ’Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. 23 Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa! 24 Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.’ Niin alkoi iloinen juhla.

25 ”Vanhempi poika oli pellolla. Kun hän sieltä palatessaan lähestyi kotia, hän kuuli laulun, soiton ja tanssin. 26 Hän huusi luokseen yhden palvelijoista ja kysyi, mitä oli tekeillä. 27 Palvelija vastasi: ’Veljesi tuli kotiin, ja isäsi käski teurastaa syöttövasikan, kun sai hänet terveenä takaisin.’ 28 Silloin vanhempi veli suuttui eikä halunnut mennä sisään. Isä tuli ulos ja suostutteli häntä, 29 mutta hän vastasi: ’Kaikki nämä vuodet minä olen raatanut sinun hyväksesi enkä ole kertaakaan jättänyt käskyäsi täyttämättä. Silti et ole koskaan antanut minulle edes vuohipahaista juhliakseni ystävieni kanssa. 30 Mutta kun tämä sinun poikasi tulee, tämä, joka on hävittänyt omaisuutesi porttojen parissa, sinä teurastat hänelle syöttövasikan!’ 31 Isä vastasi hänelle: ’Poikani, sinä olet aina minun luonani, ja kaikki, mikä on minun, on sinun. 32 Mutta olihan nyt täysi syy iloita ja riemuita. Sinun veljesi oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa mutta on nyt löytynyt.'”

Vappu on Suomessa perinteisesti eräänlainen karnevaali, jossa irrotellaan ja juhlitaan arkiminuudesta irtiottoa.  Tänään minäkin leikin naamioilla. Tänään leikkini ovat melkoisen erilaisia kuin ollessani nuori.

Kristinuskoa on lukemattomia erilaisia suuntauksia.  Erilaiset teologit tai maalikkosaarnaajat ovat tehneet erilaisia tulkintoja Raamatusta, ja heidän seuraajansa sitten lyöttäytyvät yhteen, muodostaen erilaisia kristillisiä suuntauksia ja liikkeitä.  Ajattelen niiden olevan kristinuskon erilaisia  epätäydellisiä naamioita.

Vaikka kuulun luterilaiseen seurakuntaan, minun on vaikea persoonana sijoittautua pelkästään sen sisään.  Luterilaisen seurakunnan ovi on laaja ja korkea, joten toistaiseksi sieluni viihtyy tässä kodissa.  Luterilaisessa seurakuntaelämässä on paljon hyviä puolia, vaikka sieltä en olekaan saanut hyvää ohjeistusta mietiskelevään elämäntapaan. Eväät mietiskelevään, yhä enemmän läsnäolevaan elämään, olen hakenut muualta.

Minusta on naurettava ajatus, että kristillisyys – hyväksyvälle Kristuksen rakkaudelle rakentuva elämäntapa – voisi alistua yhteen kristilliseen suuntaukseen. Ne kukin puhuvat Kristuksen rakkaudesta erilaisin, enemmän tai vähemmin epätäydellisin, ihmisen näköisin  kielin. Kieltämättä, ilkeä puoli minua, on samaa mieltä kuin Kierkegaard; jotkut suuntaukset ovat irvikuvia kristinuskosta. Löytämällä yhteytemme naamioittemme takana olevaan perimmäiseen olemiseen, Jumalaksi kristinuskossa kutsuttuun, vapaudumme sekä poliittisista että uskonnollista yksisilmäisyydestä.  Voimme mietiskellen juhlia yli idologisten ja uskonnollisten rajojen yltävää rakkautta ja  maailman uskontojen monimuotoisuutta.

Viime aikoina minua on kiinnostanut erityisesti joidenkin katolilaisten teologien ajatukset, koska heistä lukuisat ovat ylittäneet rohkeasti eri uskontojen rajoja. Katolilaisuuskaan ei ole tietenkään ongelmaton suuntaus, kuten tiedämme. Irlannissa keskustelin muutaman ihmisen kanssa, jotka arvostelivat todella ankarasti katolilaisen kirkon seksuaalivihamielisyyttä ja joidenkin munkkien seksuaalirikoksia.

Katolilaisuudessa on paljon hyviä asioita.  Erityisesti minua kiinnostaa mietiskelevä elämäntapa. Lukuisat katolilaiset munkit ovat tehneet yhteistyötä buddhalaisten munkkien kanssa.  Mm. Thich Nhat Hahn, buddhalainen arvostettu opettaja, kirjoittaa Thomas Mertonin olleen hänen tärkeä opettajansa. Irlannin Satsangissa käydessäni, sen vetäjä,  entinen trappistimunkki Francis Bennett kertoi olleensa vuosia buddhalaisessa luosterissa. Hänen Jumalansa taipuu myös maallisempaan kieleen heille, jotka ovat vieraantuneet kristinuskon käsitteistä.

 

Joidenkin katolilaisten teologien mystiikka (mm. Thomas Merton, Francis Bennett, Richard Rohr) lukiessani, tulen entistä tietoisemmaksi siitä, että on mahdollista avata kristillista mystiikkaa tavallisille kansalaisille. Kristinusko tarjoaa oman tiensä hyväksyvään läsnäoloon, siinä missä buddhalaisuuskin.

Thomas Mertonin mukaan Pyhimys on ihminen, joka on kasvanut  elämänsä läpi yhä enemmän omaksi itsekseen. Hän on tunnistanut naamionsa, ja sisäisen elämänsä kautta, hän kasvaa elämänsä läpi yhä enemmän omaksi persoonakseen, perimmäisen olemisen, ”Jumalan” luonnolliseksi muodoksi. . Hän kieltäytyy  olemasta ”valeitseys”, joka ottaa valmiiksi pureskeltuja totuuksia vastaan.  Totuudet on peilattava omaan keholliseen ja yhteisölliseen kokemukseen, ja erityisesti omaan sydämeen. Kokonaisvaltaisesti viisaiksi emme kasva opettelemalla ulkoa toisten totuuksia, vaan muuttamalla elämämme yhdeksi rukoukseksi, kaiken peilaamiseksi omaan sydämeen.

Mitä enemmän ihminen on sisäistänyt uskonsa, sitä paremmin hän hyväksyy erilaisuutta. Elämään tulee armoa ja lempeyttä, kun elämäntapamme muuttuu mietiskeleväksi. Ideaalisessa tilassa koko elämämme ja tekomme ovat yhtä hyväksyvän läsnäolon rukousta.

Sana ”persoona” tulee latinan sanasta ”naamio” tai näyttelijän ”osasta” draamassa. Juutalaiskristillinen traditio näkee kaiken inhimillisyyden yksilöllisyyden, persoonan, todellisena orgaanisena osallisuutena Jumalan persoonaan.  Yksilöllisyytemme ilman osallisuutta Jumalaan, ei ole yksilöllisyyttä. Silloin kun olemisemme ei lepää olemisen mysteerisessä perustassa, suuremmassa olemisessa, emme ole persoonia.  Olemme sen sijaan vain kalpeita heijastumia toisista ihmisitä.  Olemme ehdollistumiemme summia.  Jumala ei ole naamiomme, vaan  se on kasvot kaikkien naamioittemme takana. Olemme Jumalan naamioita ja me peilaamme Jumalaa monin erilaisin tavoin.  Tämän päivän kulttuurin ongelma on, ettemme tiedä olevamme vain Jumalan naamioita.  (Richard Rohr, What the Mystics Know). Ihmiset eivät elä toteuttaen aitoa itseään, ”itsessään olevaa jumaluutta”, vaan he hyörivät toteuttaen ehdollistumiaan, ”apina-ajatuksiaan”.  Pyhyys on kadonnut elämästämme.

Kun löydämme mysteerion kaikkien naamioittemme takana,  löydämme perimmäisen olemisemme, laajemman globaalin ykseyden; olemme ihmisinä, seurakuntina ja kansakuntina sidoksissa toinen toisiimme ja koko luomakuntaan. Opimme lukemaan Raamattua ja koko elämää arvostavasti arvostellen, ottamatta itseemme toisten valmiita vastauksia annettuina. Löydämme vastaukset oman ruumiimme kokemuksesta. Parhaimmillaan elämästämme voi tulla, kaikista puutteistamme huolimatta, yhä enemmän  yhtä rukousta.

Kun löydämme kasvot naamioittemme takana,  suhtaudumme hyväksynnällä ja myötätunnolla erilaisuuteen.  Lakkaamme luokittelemasta ihmisiä  heihin ja meihin, mustiin, punaisiin, vinosilmiin ja valkoisiin, ateisteihin ja uskovaisiin, parempiin ja huonompiin.  On vain ihmisiä, jotka yhtä kaikki räpiköivät elämässään, toteuttaen elämänsä mysteeriä, tehden sitä aina puutteelliesti.

Kun ihminen ei ole löytänyt kasvoja naamioiden takana, on hänen persoonansa stressaantunut ja epävakaa, esimerkiksi pelokas ja narsistinen. Hän elää ”minä-minä” maassa.  Energia kuluu naamioiden rakentamiseen ja niiden ylläpitämiseen.  Kun kasvot naamioiden takaa löytyvät, elämä kevenee.  Voimme ryhtyä leikkimään naamioillamme, ilman että otamme niitä liian vakavasti.  Elämä ei ole tämän jälkeen tietenkään ongelmatonta, koska ihmiselämään kuuluu erottamattomasti kärsimys.  Elämän luonne vain muuttuu kevyemmäksi kun emme takerru naamioihimme, vaikkapa ”oikeassa olemiseen”.

Vapaudumme yhä enemmän aidompaan olemiseemme, kun sana muuttuu lihaksi, elämämme yhä enemmän rukoukseksi.

#kristinusko #mindfulness #tietoisuustaidot #mystiikka #Thomas Merton #Thich Nhat Hahn

Hyväksyvästi läsnäollen kristinuskon ystäväksi facebookissa.

 

 

 

Synti ei ole jotakin mitä teemme, sen sijaan se on jotakin mitä olemme.  – Richard Rorty

Kristinuskon ystävänä, ja erityisesti ennen kuin minusta tuli kristinuskon ystävä, olen kokenut suurta vastenmielisyyttä sanaa ”synti” kohtaan.  Mielestäni tähän sanaan tiivistyy niin paljon menneitten pappien ym. kirkkoisien tekopyhyyttä ja vallanhalua. Sanaan sisältyy moraalista vähemmistöjen ja toisen sukupuolen alistamista ja  piiskausta,  joidenkin nk. uskovaisten egokeskeistä  ylemmyyttä, pahantahtoa ja jopa vahingoniloista naapurikateutta. Kaikki nämä ovat sanassa ”synti” olleet liian usein puettuna moraaliseen, näennäishyvän, kaapuun. Syntisana on alkanut itse kärsiä omasta taakastansa.  Vuosituhantisessa syntisten myllytyksessä on ”synti” sanasta katoamassa sen alkuperäinen hyvä tarkoitus. Harvaa nykyihmistä synninpelko houkuttelee kristinuskon äärelle.

Mitä synti on sitten alkujaan tarkoittanut? Se tulee kreikankielisestä sanasta ”harmatia”, joka tarkoittaa ”merkin huomaamatta jäämistä”.   Oma tasapainoinen elämämme olemisen perustaan (Jumalaksi kristinuskossa kutsuttuun) on häiriintynyt ja emme osaa elää merkkejä kunnioittaen.  Emme elä sydämemme kanssa synergiassa, rakkaudellisessa läsnäolossa. ”Synnissä ollessamme”, egomme erilaiset tilat ohjaavat elämäämme, merkeistä piittaamatta.

Kun Jeesus sanoo halvaantuneelle, että ”Sinun syntisi on sinulle anteeksi annetut”, hän ei sano,  että ”Vaikka olet tehnyt moraalista pahaa, sinä syntinen, annan sinulle anteeksi”.   Sen sijaan hän sanoo, että ”Vaikka olet elänyt elämääsi vastoin sinulle annettuja merkkejä, saat anteeksi”.  Kuvittele, miten vapauttavalta tällaiset sanat voisivat kuulostaa!

Kun elämme yhteydessä olemisen perustaamme, ovat tekomme rakkaudellisia ja läsnä olomme läpäisemiä; ”lepäämme Jumalassa”. Tällöin havaitsemme myös ne merkit, jotka meille annetaan.   Koska olemme tuomitut epätäydellisiksi ”syntisiksi” ihmisiksi, meillä jokaisella on hetkiä, jolloin elämme typerän, narsistisen, pelon tai vihan täyttämän egon osan ohjaamaa elämää. Samalla ne tärkeät merkit ja opit, joita ulkopäin hyvään elämään meille ilmaiseksi tarjotaan, jäävät huomaamatta.

Valitettavasti tämän päivän egokeskeinen kulttuurimme kärsii pinnallisuudesta, syvällisen henkisyyden ja läsnäolon puutteesta. Kirkko ei ole kyennyt vastaamaan tarpeeksi hyvin nykyihmisen henkisiin tarpeisiin. Eräs selitys lienee kirkon sisällä toimijoiden oma  historiallinen kollektiivinen ”synnin kuin myös syntisanan taakka”. Epätäydelliset ihmiset ovat rakentaneet kirkkoa instituutiona sen toimijoiden egojen vääristämään suuntaan.

Anteeksianto ja synti liittyvät läheisesti toinen toisiinsa.  Anteeksianto itsellemme sekä toisille ihmisille on parantavaa ja  vapauttavaa.  Jyrkkä ankaruus itseä ja toisia kohtaan vahingoittaa meitä.  Vapaudumme egokeskeisestä elämästä olemiseemme itsemme hyväksymisen ja anteeksiannon kautta. Näemme meille annetut merkit yhä selvemmin.  Voi kuinka paljon onnellisempi ihminen olen nykyään kuin nuorena. Miten vapauttavaa on ollut löytää oman olemisen perusta, mutta samalla myös se, ettei siinä kukaan ihminen osaa aina olla. Jokaisella meillä on egomme: Se on sekä elämän rikkautemme, luovuutemme lähde, kuin myös riesamme.  Jokainen on meistä enemmän tai vähemmän keskeneräinen.

Kristus on minulle vallankumouksellisen parantajan, ”eheyttäjän” arkkityyppi.  Hänen parantamisensa ei ollut aina suinkaan fyysistä.  Sen sijaan hän paransi ihmisiä kokonaisvaltaisesti: Hän auttoi ihmisiä takaisin tasapainoon, takaisin luonnollisen olemisen tilaan. Tässä tilassa sairaat löysivät eheytensä.  Joskus paraneminen oli mitä ilmeisemmin myös fyysistä, eikä tämä ole mitenkään kauhean kummallista, nyt kun alamme ymmärtää yhä enemmän sosiaalista kehomieltä.  Ikävät tunnetilat ja stressi aktivoivat meissä sairauksia. Niistä vapautuminen parantaa puolestaan immuunivastettamme.

Anteeksianto, vapautuminen ”synnistä”,  ei ole tietoinen teko.  Minä olin aikaisemmassa elämässäni lukuisissa tilanteissa, joissa halusin antaa anteeksi, mutta en pystynyt, vaikka kuinka olisin halunnut ja yrittänyt.  Se johti mieleni tarpeettomaan asioiden pitkäaikaiseen vatvomiseen. Mietin usein sen mahdollista vaikutusta sairauksiini.

Syvällinen anteeksianto  ei ole vain tahtotila, joka syntyy omista haluamisistamme.   Kun ihminen nukkuu henkisesti, eläen egokeskeistä elämää,  hänen on hankala antaa anteeksi.  Syvällinen anteeksianto tulee siitä, että  juuremme työntyvät olemisen perustaamme.  Tai ehkä oikeammin sanottuna, oleminen löytää meidät ja löydämme samalla myötätunnon. Annamme itsellemme anteeksi sen, ettemme ole aina itsekkään toimineet merkkejä kunnioittaen. Jumalan armo ylettyy kauttamme anteeksiantona myös muihin ihmisiin.   Yhteytemme tähän olemiseemme perustaan, emme löydä egomme tahtotilalla, vaan siitä irti päästämällä. Vain armosta.

Kun meillä on olemisellemme vakaa perusta, tunnemme myötätuntoa kaikkea elämän epätäydellisyyttä  ja keskeneräisyyttä kohtaan.  Sisäistämme, kuinka me kaikki olemme kohtalossa punottu toinen toisiimme.  Toisen pahuus, ei ole vain ”syntiä” jossain hänessä/heissä, vaan hänen pahuutensa on piikki minun omassa lihassani.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, ettemmekö aktiivisesti voi toimia siten, että pyrimme vähentämään pahan voimaa luomakunnassa.  Silti voimme tuntea myötätuntoa toisessa ihmisessä olevaa hyvän ja inhimillisyyden siementä kohtaan,  vaikka hänen egonsa palvelee pahaa.  Kohtuuttomat elämänolosuhteet, lapsuus ilman rakkautta ja läsnäolevaa vanhemmuutta, niin helposti aktivoivat ihmisessä olevan pahan siemen. Olemme osa samaa inhimillistä elämää, eikä pahuutta voita mikään muu kuin rakkaus.

Minun puolestani sanan ”synti” voisi kokonaan poistaa Raamatusta.  Sille voitaisiin etsiä vaikka uusi käännössana, jolla on vähemmän historiallista taakkaa. Tai sitten se pitäisi pistää pesukoneeseen pitkällisen syvävalkaisuohjelman käsittelyyn.

Terveisin, Katarina, se syntinen

 

 

On merkillistä, että puhutaan ”New Age” tyypeistä, kun ihminen haluaa peilata omaa ajatteluaan mystiikkaan tai idän perinteisiin.  Minusta pikemminkin  on kyseessä paluu ”Old Age” ajatteluun.

Minun Kristukseni ei välitä, onko ihminen kristitty, hindu, muslimi vai ateisti. Sen sijaan hän on väkivallaton vallankumouksellinen, joka hyökkää vasten kaikkia ihmisten hierarkioita, jotka on luotu palvelemaan egokeskeisiä tarpeita. Ja tiedän varsin hyvin, että minkään en ole vapaa tästä.  Minulle tämä vanhatava, turhillakin taakoilla kyllästetty sana, ”synti” tarkoittaa juuri sitä, että elämme irti olemisestamme, kiinnittyneenä egokeskeisiin tarpeisiimme. Olemme itse tällöin onnellisuutemme suurin este.

Myös uskontoja on käytetty vallankäytön välineenä, oman ylemmyyden ja autoritaarisen aseman pönkittämiseen.  Niillä on luokiteltu ihmisiä ”meihin” ja ”heihin”.  Kristukseni oli edistyksellinen radikaali. Hän tajusi sen, että farisealainen uskonnollisuus voi irrottaa meidät olemisesta, kun taas terve henkisyys voi yhdistää meidät omaan olemiseemme ja toinen toisiimme. Kas, Kristukseni puhuu jopa samaa kieltä kuin tämän päivän tiede.  Se puhuu olemisen ”minäme” kieltä (vrt. Dan Siegel – Mindsight).  Olemme kohtaloissamme punnottu globaalisisti toinen toisiimme.

Samoin kuin mystikot, Dalai Lama kehottaa ihmisiä sisäisyyden harjoittamiseen. Hän kirjoittaa kirjassan ”How to See Yourself as You Really Are” omista uskomuksistaan liittyen ihmiskunnan tämän hetken tilanteeseen:

1. Jotta voimme ratkoa globaaleja ongelmia, on olennaista, että meillä on yhteinen huoli ihmiskunnan tulevaisuudesta.
2. Rakkaus ja myötätunto ovat olennaisia asioita maailman rauhassa.
3. Kaikki uskonnot omalla tavallaan haluavat edistää maailman rauhaa, samoin kuin erilaiset muut humanitaariset liikkeet.
4. Jokaisen yksilön velvoite on muokata instituutioita maailman tarpeiden mukaisesti. 

Se kristinusko, jonka ystävä minä olen, ei ole lakiuskovaisuutta, vaan se on myyttinen sisäinen tie olemiseemme. Tie todentuu toisia ihmisiä ja luomakuntaa palvelevien tekojen kautta.  Koen eettisenä velvoitteenani yritää muokata omia kristillisiä instituutioitamme en vain omien, enkä kavereitteni tarpeiden mukaiseksi, vaan maailman ja ihmiskunnan tulevaisuuden tarpeiden mukaisiksi.

Kristinusko on puhallettava uuden ajan henkeen, joka on oikeastaan ”Old Agea” ei ”New Agea”. Kristitinuskon alkuperäinen ajatus oli paluuta kaikkialla läsnäolevaan rakkauteen ja aitoon olemiseemme. Olen siis ”Old Age” tyyppi.  Kristiusko tarjoaa upean. historiallisen, myyttisen tiensä itseemme, olemiseemme ja toisten ihmisten palvelemiseen. Minulle New Age kristillisyyttä edustavat ne kaikki egokeskeiset maallikot, papit, teologit ym. jotka ovat yrittäneet muokata kristillisyyttä poliittisten tarpeiden tai  omien egokeskeisten etujensa mukaiseksi.

Pistänpä tähän loppuun vielä Carl Jungin lempitarinan, joka kuvastaa erinomaisesti minunkin käsitystäni uskonnollisista liikkeistä:

Elämän vesi on Eedenin voima, joka haluaa tulla esille kaikille ihmisille kuplivana elämän voimaannuttavana lähteenä. Kun lähde löytyy, ja sen vettä pääsee hörppäämään, tämä ihmeellinen vesi ravitsee, se kirkastaa tietoisuutemme ja se saa tuntemaan olomme eläviksi.

Ihminen on  ollut kautta aikojen toimelias ihminen. Hän ei halunnut jättää Eedenin lähdettä sen luonnolliseen tilaan. Vähitellen hän alkoi kekseliäästi aidata sitä, ja muuttaa sen kulkusuuntaa. Hän rakensi siihen jos jonkinlaisia kanavia, portteja ja hanoja.

Pian kävikin niin, että lähde oli muuttunut kylän päälliköiden ja hänen valittujen henkilöiden säännöstelemäksi lähteeksi. Eedenin vesi kuitenkin loukkautui tästä alistamisestaan siten, että veden elämänvoima katosi ja se alkoi haisemaan sekä maistumaan pahalta. Lähteen vettä myyvät hanan kahvassa olevat valitut,  jatkoivat vetensä myyntiä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kansa ei kuitenkaan ollut tyhmää; moni tajusi, että elämän vedestä olisi kadonnut voima.

Jotkut kekseliäät kansalaiset keräsivät porukan kasaan ja he päättivät etsiä itselleen uuden voimaannuttavan lähteensä Eedenistä, ja  ihme, sitkeä etsintä palkittiinkin.  He olivat niin innoissaan löydöstänsä, että he päättivät valjastaa omilla teknisillä taidoillansa veden omaan käyttöönsä ja kontrolliinsa. Vesi ei pitänyt taaskaan näistä toimista, ja se muuttui taas ravinneköyhäksi ja pahanmakuiseksi. Ja taas osa kansalaisista oli tyytymättömiä ja he lähtivät etsimään uutta lähdettä.

Tämä tarina on tosi. Ja tämä lotraaminen ja temppuilu Eedenin veden kanssa on jatkunut koko ihmiskunnan historian ajan.

 

Oma idealisten unelmani on, että jonakin päivänä lähteen vesi ei enää saastu.  Silloin yhä useammat meistä löytävät omalla, juuri itselle sopivalla tavallansa, tiensä olemiseensa. Taivasten valtakunta on siirtynyt maan päälle.

#mystiikka #Dalai Lama #kristillisyys #oleminen #tietoinen hyvaksyva lasnaolo

 

Hyväksyvästi läsnäollen kristinuskon ystäväksi facebookissa.

 

 

Ruumiisi on sielusi. Se on sekä kohtaamisen että antautumisen paikka – Richard Rohr, What the Mystics Know

Minäkö mystikko?

Kristillisessä mystiikassa on wikipedian mukaan lukuisia yhteneviä piirteitä muiden uskontojen mystiikkojen kanssa ja tämän vuoksi sitä on pidetty merkittävänä ekumenian ja uskontojen välisen dialogin välineenä.  Juuri siksi mystiikka kiinnostaa minua.

Mystiikka on avainasemassa, jos globaalina ihmiskuntana haluamme siirtyä moniuskonnolliseen tietoisen hyväksyvän läsnäolon aikaan.  Haluan kristinuskon ystävänä ammentaa yliyksilöllistä ja -historiallista henkisyyttä omasta kristillisestä perinteestämme, mutta haluan ylittää samalla uskontojen välisiä raja-aitoja. Lisäksi Wikipediassa mystiikan kohdalla mainitaan, että mystikko irrottautuu  kaikesta: omaisuudesta, ajatuksista, käsitteistä, olemisesta, ei-olemisesta ja jopa turvallisuudesta.

Tavallaan elin ensimmäisen syöpäni jälkeen muutamia vuosia  jonkinlaista mystikon elämää. Sairauteni, ensimmäinen syöpäni,  pisti sisäisen maailmani kaaoksen ja kutsui minut ”Kuka minä olen?” kysymyksen äärelle.  Muutin ruuhka-Suomesta Kuhmoon, Kuumun kylään. Avauduin hiljaisuudelle ja lähdin tutkimaan itseäni mietiskelevästi. Palasin ulkonaisesti alkeellisten ja yksinkertaisen elämän perusasioiden äärelle. Elin elämää ränsistyneessä talossa, keskellä kuhmolaisia korpisoita. Taloomme ei tullut kolmeen ensimmäiseen vuoteen vettä edes sisään.   Lämmittimme saunan ja pesimme itsemme ja tiskit siellä.  Yövyimme ja pyykkäsimme välillä isännän veljen luona Kuhmon keskustassa huoneessa, johon oli oma sisäänkäynti autotallin kautta. Tein muutaman päivän viikossa kliinisiä töitä, jolla elimme. Enimmäkseen elin ”nunnan elämää” – mietiskelin kirjoittaen.

Kyllä, olen omalla tavallani mystikko. Jokainen meistä voi olla sitä, kun avaa yhteytensä olemisensa perustaan.

Sören Kierkegaardin leikillinen ja suhteellinen minuus

Keskeinen osa kristillistä mietiskelevää, kontemplatiivista rukoilua, on oman minuuden tutkiminen,  ”jumalyhteyden” eli oman olemisen perustan löytäminen.  Mietiskelyni täällä Kuumun nunnankammiossani muistutti oikeastaan tunnetun teologin ja filosofin Sören Kierkegaardin mietiskelymenetelmää.  Sören Kierkegaardin lähes koko tuotanto oli yhtä suurta kieroittaen tapahtunutta mietiskelevää rukousta.  Kierkegaard rakensi yhteytensä olemisensa perustaan alterminuuksiensa tuottamalle luovalle prosessille ja sen tuotamalle elämänfilosofiselle oivallukselle. Hän nimesi parikymmentä eri altertilaansa, jonka kautta lähestyi perimmäistä olemista.  Kierkegaard sen oivalsi: Olemme suhteellisia ja jatkuvasti eläviä ja muuttuvia minuuksia. Sören Kierkegaardin alterminuuksia oli mm. Johannes de Silentio, Viktor Emerita, Johannes Climacus,Anti-Climacus, Constantin Contantinus.

 

Edellissä blogissani kirjoitin  siitä, kuinka selaillessasi valokuvakansiota itsestäsi, voit jokaisessa valokuvassa nähdä erilaisen itsesi. Voit lähteä kehittämään sisäisyyttäsi nimeämällä eri-ikäisiä ja eri tavalla tuntevia ja ajattelevia minuuksiasi, ”alterminuuksiasi”. Avaudut niiden väliselle spontaanille näytelmälle, ja samalla suhteelliselle itseydellesi.  Voit uteliaalla, leikkivällä ja luovalla tavalla tutkia omaa sisätodellisuuttasi. Tämä prosessi ikään kuin irrottaa sinut jäykistä uskomuksistasi, ja kuljettaa sinut kohden olemisen perustaa, ”jumalyhteyttä”,  tietoisuutta ilman käsitteittä (non-conceptual awareness).  Olin kirjoittaessani mm.  masentunut Rouva Otsaryppy, touhukas emäntä Martta, Sören Kierkegaardin rakastettu Regine, feministinen Simone, Tiedemies, epäilevä Tuomas ja ylimielinen ja ahne herra Arrogantus. Mietiskely omalla tavallaan voi olla paluuta leikkikouluun, lapsen tapaan olla läsnä. Lasten on taivasten valtakunta.

Tietetämättömyyden ja unohduksen pilvet

Meditaatiolla ja mietiskelyllä pyrimme löytämään yhteytemme olemisemme perustaan, Jumalaan, siihen olemisemme osaan, joka on kaiken käsitteellisen ajattelumme ulkopuolella. Tämä olemisemme on sekä henkisen vakautemme että luovuutemme lähde. Se on meissä jokaisessa olemassa, olemme vain sen unohtaneet, se on kätkeytyneenä Tietämättömyyden pilven taakse.

Irlannin Satsangissa Francis Bennet kehoitti meitä rukoilemaan mietiskelevästi tavalla, joka sopii meille, eikä tavalla jolla meidän ”kuuluisi rukoilla”. Rukoilu on tapasi löytää yhteys olemisen perustaan.  Mystiikka on  oman rukoilemisen tapasi kehittämistä. Tätä on vaikea kaikkien ymmärtää elämäntavassamme, jossa kaikki yritetään standardisoida näyttöön perustuviksi menetelmiksi.  Tie jumalyhteyteen, oman olemisesi perustaan on ainutkertainen polkusi. Voit oppia muilta ”mystikoilta” ja tavallisilta kansalaisilta asioita ja saat heitä peilinä käyttäessäsi aavistuksia omasta polustasi. Joudut viime kädessä mietiskelysi polun itse kulkemaan, omaa reittiäsi pitkin. Tie ei ole tahtomme varassa, vaan se syntyy antautumisesta ja armosta.

Franicis Bennett kertoi, että ehkä suurin opettaja hänelle oli eräs syöpään sairastunut, kuolemaa tekevä suhteellisen nuori nainen  (Bennett on ollut yli seitsemänkymmenen kuolevan ihmisen sängyn äärellä.).  Naisen syöpä ja kirurgiset toimenpiteet olivat vieneet kokonaan hänen alakasvonsa. Sängystä Francista katsoi nainen, jonka kasvottomuus oli kätketty huivin taakse.  Häntä tuijotti kuulemma peitettyjen kasvojen takaa kerta toisensa jälkeen vain kaksi äärimmäisen kaunista silmää. Nainen kommunikoi ainoastaan kirjoittamalla.  Vierailujen alussa nainen oli täynnä vihaa.  Joka kerta hän huusi  Bennettille paperilla ”Miksi minä?”. Nainen oli kahden pienen lapsen äiti ja tunsi suurta katkeruutta ja ahdistusta pian tulevasta kuolemastansa.  Usean viikon ajan Bennett kävi hänen vuoteen vierellä, ja yhtenä kirkkaana päivän tunnelma oli täysin muuttunut sairaan naisen huoneessa.  Siellä vallitsi suuri levollisuus ja rauha.  Nainen kirjoitti paperille, että hänen päässään oli vain yhtäkkiä tapahtunut jotakin. Kysymyksen ”Miksi minä?” oli korvannut ”Miksi en minä?”.  Tämän jälkeen huoneessa vallitsi joka kerta jonkinlainen pyhä tunnelma, valo ja  rakkaudellisuus. Nainen oli antautunut kärsimykselle.  Meditaatio onkin Bennettin mukaan juuri tätä.  Antautumista.  Kristuksen kuolema ristillä on symbolinen antautumisen kärsimysnäytelmä.

Itse koen olevani onnekas, kun olen tässä entistä vitaalimpana, elävämpänä ja voimaantuneempana kahden syöpädiagnoosin jälkeen.  Melanooman jälkeen olin hetken kuoleman kauhukuvien keskellä, mutta ennen kuin vielä edes varmasti tiesin, että syöpä ei ole levinnyt, löysin levon mielikuvista, joissa lepäsin Jumalan kämmenellä.  Antauduin kärsimykselleni etsin levon mielikuvieni avulla, joilla tuntui olevan yhteys olemiseni perustaan.

Francis Bennetin Satsangissa avasimme yhteyttämme olemisemme perustaan Tietämättömyyden pilvi- mietiskelyllä.  Harjoituksessa hiljennyimme mielikuviin, joissa asetuimme tietämättömyyden pilven äärelle. Mielikuvissamme ammuimme nuolella tietämättömyyden pilveä valitsemallamme sanalla. Ei käsitteellinen olemisen perusta kun on kätkettynä tietämättömyyden pilven taakse. Minulle nuolena oli saonta ”Vain armosta”.  Aina kun muita ajatuksia nousi mieleeni, siirsin ne mielikuvin toiseen pilveen,  Unohduksen pilveen.  Kirkko ja kaupunki lehdestä löytyy googlaamalla ”Antaumuksen rukous”. Se tarjoaa hyvät ohjeet Tietämättömyyden pilvi -mietiskelylle.

Varo spirituaalista materialismia!

Francis Bennett varoitti Satsangissaan supirituaalisesta materialismista.  On päivän selvää, etteivät kaikki uskonnollisuutta taikka meditaatiota jopa tuhansia tunteja harjoittaneet ihmiset ole vapautuneet ego-keskeisyydestä. Uskontoja ja niiden hengellisiä harjoitteiteita, siinä missä tiedettäkin, on kautta aikojen käytetty oman egon pönkittämiseen.  Bennett kertoi nähneensä useita ahkeria meditoijia, jotka eivät ole henkisessä kasvussansa päässeet yhtä mihinkään.  He vain kasvattavat kokemuksellaan ja  tiedollaan omaa hierarkkista tai taloudellista asemaansa.

Käyn jatkuvasti itseni kanssa kamppailua siitä, onko niin, että henkisillä harjoituksilla pönkitän huomionhakuista egoani, vaan yritänkö aidosti välittää henkisellä kasvullani hyvää ja rakkautta ympärilleni ja tuleville sukupolville. Tutkimusretkellä omaan itseen ei tavoitella tietenkään egokeskeistä elämää, vaan toisia luontokappaleita palvelevaa hyväksyvästi läsnäolevaa, rakkaudellista,  elämäntapaa. Tällöin koko elämästäsi voi tulla parhaimmillaan tulla, ainakin hetkiksi, yhtä suurta mietiskelevää rukousta.

#tietoinen hyväksyvä läsnäolo #mindfulness #kristillisyys #mystiikka

Emme ajattele itseämme uuteen tapaan elää.  Sen sijaan elämme itsemme uuteen tapaan ajatella. – Richard Rorty – What the Mystics know

Mystiikkaa kansan syviin riveihin!

Satsangilla tarkoitetaan totuuden äärellä olemista.  En ole moneen vuoteen ollut Suomen ulkopuolella, mutta intuitioni lähetti minut Irlantiin totuuden äärelle. Tiennäyttäjänä oli entinen traptistimunkki ja  buddhalaisissa luostareissa vuosia aikaansa viettänyt Francis Bennet.

Menin Satsangiin Tipperaryyn, keski Irlantiin,  avoimin mielin. Mystiikka on kiehtonut minua jo vuosia. Mielestäni mystiikkaa on aivan turhaan mystifioitu. Tavallisen, modernin ihmisen, elämä voi aueta aivan uudella tavalla, kun lähtee katsomaan todellisuutta mystikon silmin.  Kristillinen mystiikan ei mielestäni pitäisi olla vain teologien huvia, vaan mystiikka olisi demystifioitava kansan syviin riveihin parantamaan ihmisten elämänlaatua. Siinä on paljon yhteneväisyyksiä buddhalaiseen filosofiaan, ja ne ovatkin helposti rinnastettavissa ja jopa yhdistettävissä.

Mystiikka merkitsee minulle yksinkertaisesti sitä, että antaudun tähän hetkeen, esimerkiksi rukoilemalla, mietiskelemällä ja meditoimalla. Yritän näin saada yhteyden yksilöllisen minuuden takana olevaan olemisen yliyksilölliseen perustaan, Jumalaan (jos sitä Jumalaksi haluaa kutsua). Vähitellen koko elämäni voi muuttua antautumiseksi, mietiskeleväksi elämänkäytännöiksi. Jos yhteys syntyy, se ei synny minun tahdostani vaan antautumisesta ja  armosta.

Olin nähnyt muutaman videon Francis Bennetistä, ja hänen ajatuksensa kolahtivat. Luultavasti erityisesti siksi, että hän ylittää uskontojen välisiä raja-aitoja.  Uskonnot ovat hänelle kaikki samaan puun eri oksastoja, aivan niin kuin minullekin. Vierailuni Irlantiin oli inspiroiva, joten sain siemeniä luultavasti pitkäänkin mietiskelyyn.

Seuraavat satunnaiset ajatukset,  ovat mieleeni tarttuneita Bennetin ajatuksia, yhdistyneenä omiini. Pyrin mietiskelemään hänen ajatuksiaan eläviksi kirjoittaen, peilaten niitä sydämeeni, ja joihinkin muihin ajattelijoihin. Vastuu teologisista mahdollisista ajattelun virheistä ja vääristymistä on siis minun, ei Bennetin aikaansaannoksia.

Kohti jumalyhteyttä ja virtaavaa minuutta

Bennet näkee sekä Buddhan että Jeesuksen valaistuneina ihmisinä, ”Jumalan poikina”. Me kaikki olemme Jumalan lapsia, poikia ja tyttöjä, kun  saavutamme yhteyden elämämme perustaan; kasvamme jumalyhteyteen, hyväksyvään tietoiseen läsnäoloon. Jumala puolestaan on koko aidon olemisemme yhteinen yliyksilöllinen perusta, se mikä on yhteistä meissä kaikissa luontokappaleissa, kun elämme omaa luontoamme todeksi.

Bennet tuntee myötätuntoa ihmisiä kohtaan, jotka eivät pysty käyttämään sanaa Jumala, koska monet uskonnolliset liikkeet ovat omilla uskomuksillaan pilanneet sanan mainetta.  Jos ”Jumala” sana ei istu suuhusi, sinun ei tarvitse sitä käyttää. Voit puhua Jumalan sijaan vaikkapa olemisen perustustasta tai elämästä, universumista tai vaikkapa elämän mysteeristä.

Bennetin mukaan Jumalaa on itseasiassa mahdotonta pukea sanoiksi, koska se ei ole mikään konkreettinen esine tai asia.  Sana osoittaa johonkin, josta tulet tietoiseksi, kun löydät kokemukselliseti yhteytesi siihen.  Löydät sen eläen yhteydessä siihen,  eikä sitä voi sanoin selittää.  Ajattele, että joutuisit selittämään jollekulle ihmisille, mitä on keltainen.  Voit ainoastaan sanoa, että aurinko on keltainen ja kukka on keltainen, mutta et voi purkaa sanaa konkretiaksi, muuta kuin viittamalla sen fysikaalisiin ominaisuuksiin keltaisuuskokemuksiin ja asioihin, jotka ovat keltaisia. Keltainen täytyy itse kokea, jotta tietää mitä se on.

Kun meillä on Jumal-yhteys, elämme läsnäolevaa elämää.  Löydämme olemiseen vakauden ja keskuksemme. Toteutamme itseämme luonnollisena osana suurempaa Jumalan tahtoa, läsnäolevasti.  Emme elä egokeskeistä elämää vaan elämme yhteydessä Jumalaan, keskittyneenä tähän hetkeen.

Egokeskeinen elämä ja hyväksyvästi läsnäoleva elämä ovat Bennetin mukaan toistensa vastakohtia. Egokeskeinen elämäntapa läpäisee koko materialistisen kulttuurimme. Bennetin mukaan egomme ei koskaan kuole, egokeskeinen narsisimimme voi sen sijaan kuolla tässä hetkessä olemisen taitojen kautta.

Juuri näin minäkin olen ajatellut. Kaikilla  ihmisillä on ego, joka muodostuu erilaisista elämän varrella oppimmistamme  käyttäytymismalleista.  Kun olemme yhteydessä olemisen perustaan, egomme tilat virtaavat vapaasti, suhteessa tilanteeseen, emmekä takerru kiinni vanhoihin toimimattomiin tiloihin ja niiden uskomuksiin.  Voimme löytää itsestämme joustavuuden, tilojen vapaan virtaavuuden ja luovia tiloja.  Emme takkerru epäajankohtaisiin tiloihimme, jotka yrittävät muokata todellisuutta tahtomme, vanhojen uskomustemme, mukaiseksi. Päivitämme joka päivä läsnä olevassa elämäntavassa itseämme uuteen elämään.

Egokeskeistä elämää on se, että luokittelemme asioita vanhojen uskomustemme mukaisesti, asioihin, joista emme pidä ja asioihin joista pidämme.  Sitten yritämme muuttaa ympärillämme olevia ihmisiä ja maailmaa tykkäämisluokkiemme mukaisiksi.  Emme hyväksy todellisuutta sellaisena kuin se on, vaan yritämme jatkuvasti muuttaa sitä takertuen oppimiimme kulttuurisiin mieltymyksiimme.

Egokeskeisessä eläessämme elämme jatkuvassa jännitystilassa.  On kuin puristaisit koko ajan hiekkaa kädessäsi.   Joudut käyttämään jatkuvasti energiaasi, pitääksesi keinotekoista rakenelmaasi kasassa, joka kuitenkin pursuaa sormien lomitse.  Läsnäolevassa elämässä egosi ei  kuole, sen sijaan oma egokeskeinen narsisimisi vähenee.  Muutut yhä enemmän kontemplatiivisen elämäntapasi kautta inhimilliseksi virtaavaksi humaaniksi olevaiseksi (human being).  Läsnäolevassa elämässä egosi on joustava ja hyvin toimiva,  ja egokeskeisessä elämässä se on energiaa syövä,  jäykkä ja huonosti toimiva.

Ihmiselämä on kuin vesiputous.  Monet ovat käyneet Niagaran putouksilla ja todennäköisesti jopa sadattuhannet, ehkä jopa miljoonat ihmiset, ovat ottaneet siitä kuvia.  Jokainen kuva putouksesta on erilainen, koska siinä ei koskaan virtaa sama vesi samalla tavoin.  Olet itse samanlainen virtaava minuus.   Olet jakuvassa muutoksen tilassa. Kun katsot menneisyytesi valokuvakansioita, jokaisesta valokuvasta katsoo erilainen sinä.  Läsnäolevassa elämisessä tulet tietoiseksi kaiken elämän virtaavuudesta ja kiertokulusta, etkä jää totunnaisten mielesi tapojen vangiksi.

Budhhalaisuudessa puhutaan itsen tiedostamisesta (self-realization).  Sillä tarkoitetaan sitä, että löydät sen minuuden, joka on aina ollut sinussa, mutta jonka mielesi totunnaiset tavat ovat piilottaneet.  Oman itsesi löytäminen on siis pikemminkin vähennyslaskua kuin yhteenlaskua. Opettelet meditoimalla ja mietiskelemällä pois mielesi jäykistä tavoista ja saavutat yhteytesi yliyksilölliseen olemisesi perustaan.

++++

Satsang kokemus oli  Irlannissa oli hieno kokemus.  Mahtavaa seuraa, kauniita maisemia ja hyvää kasvisruokaa!  Jos Irlannin Satsangit kiinnostavat niin täältä löytyy heidän facebook-ryhmänsä. Oli huippu juttu saada hengen ruokaa ja  tutustua samalla  irlantilaisiin ihmisiin.

 

Olemme pitkän aikaa mieheni kanssa miettineet aloittavamme  blogin, jossa pohdimme elämän ilmiöitä kristinuskon ystävinä.  Kumpikaan meistä ei helposti samaistu ”uskovaisiksi”, koska tällainen tuntuu  itsen sijoittamisena johonkin jäykkään uskonnolliseen luokkaan. Molemmat meistä kuitenkin tuntevat sielussansa läheisyyttä kristilliseen perinteeseen.

Luulen, että moni ihminen tällä hetkellä etsii itseään ja henkisyyttään.  Moni meistä kokee vierautta dogmaattiseen kristillisyyteen, joka luokittelee ihmisiä ”meihin” ja heihin”.  Se, että ateisti joutuisi helvettiin, ja vain kristitty pääsisi ”taivaaseen” tuntuu liian kehittymättömältä ajattelulta, ollakseen totta. Ehkä siksi on olemassa henkinen tyhjiö.  Ihmiset ovat menettäneet uskonsa kristinuskon tietoisuuden muodonmuutokselliseen voimaan.

Kristinuskon ystävinä voimme suhtautua avoimen uteliaasti myös muihin uskontoihin. Voimme ammentaa Raamatun totuudesta voimaa henkisyytemme. Voimme silti tuntea kristinuskon ystävinä rakkaudellisen yhteytemme muita uskontoja edustaviin ihmisiin. Voimme etsiä elämämme syvämerkityksiä kristinuskosta.

Kristinuskon ystävänä pidän tärkeänä dialogisuutta muiden uskontojen ja  myös tieteen kanssa (tiede kehittää realiteettitajua). Minussa on esimerkiksi buddhalaisuuden ystävä, se on vain huonommin kehittynyt kuin tämä kristinuskon ystäväni. Thich Nhat Hanhin sanoin, vaikka pidän erityisesti banaaneista (=minulle kristinusko), haluan välillä maistaa myös mandariineja, omenoita ja päärynöitä.

Minulle Kristuksen lähetyskäsky – menkää ja tehkää kaikki minun opetuslapsikseni –ei toden totta tarkoita sitä, että minun täytyisi viedä miekalla kristinuskoa eteenpäin.Minulle lähetyskäsky merkitsee rakkaudellisen läsnäolon viestin dialogista eteenpäin viemistä. Väkivallattomasta rakkaudesta voi puhua monin kielin ja käsittein.Rakkaudellisen läsnäolon harjoittaminen tietoisuustaitona on silta, joka voi ylittää eri uskontojen ja muiden viisausperinteiden, kuten tieteen, rajat.

Mindfulness-opettajille tarkoitetun kliinisen oppikirjan mukaan ( Teaching Mindfulness – A Practical Guide for Clinicians and Educators, Donald McCown et al, 2010  )  Abrahamista lähtöisin oleviin uskontoihin (kristinusko, juutalaisuus, islam) on myös sisäänkirjoitettuna hyväksyvä läsnäolo: Niiden historialliset totuudet opettavat meitä helpottamaan kärsimystämme ja ne voivat auttaa meitä elämään tässä hetkessä eheämpinä ihmisinä. Tietoinen hyväksyvä läsnäolo on mahdollista löytää Raamatusta, mutta meidän on vain avattava silmämme näkemään ihmiskuntaa yhdistävät ajattomat totuudet sen runoudesta.

Terveisin, Katarina