Kasvot naamion takana

Vappu on Suomessa perinteisesti eräänlainen karnevaali, jossa irrotellaan ja juhlitaan arkiminuudesta irtiottoa.  Tänään minäkin leikin naamioilla. Tänään leikkini ovat melkoisen erilaisia kuin ollessani nuori.

Kristinuskoa on lukemattomia erilaisia suuntauksia.  Erilaiset teologit tai maalikkosaarnaajat ovat tehneet erilaisia tulkintoja Raamatusta, ja heidän seuraajansa sitten lyöttäytyvät yhteen, muodostaen erilaisia kristillisiä suuntauksia ja liikkeitä.  Ajattelen niiden olevan kristinuskon erilaisia  epätäydellisiä naamioita.

Vaikka kuulun luterilaiseen seurakuntaan, minun on vaikea persoonana sijoittautua pelkästään sen sisään.  Luterilaisen seurakunnan ovi on laaja ja korkea, joten toistaiseksi sieluni viihtyy tässä kodissa.  Luterilaisessa seurakuntaelämässä on paljon hyviä puolia, vaikka sieltä en olekaan saanut hyvää ohjeistusta mietiskelevään elämäntapaan. Eväät mietiskelevään, yhä enemmän läsnäolevaan elämään, olen hakenut muualta.

Minusta on naurettava ajatus, että kristillisyys – hyväksyvälle Kristuksen rakkaudelle rakentuva elämäntapa – voisi alistua yhteen kristilliseen suuntaukseen. Ne kukin puhuvat Kristuksen rakkaudesta erilaisin, enemmän tai vähemmin epätäydellisin, ihmisen näköisin  kielin. Kieltämättä, ilkeä puoli minua, on samaa mieltä kuin Kierkegaard; jotkut suuntaukset ovat irvikuvia kristinuskosta. Löytämällä yhteytemme naamioittemme takana olevaan perimmäiseen olemiseen, Jumalaksi kristinuskossa kutsuttuun, vapaudumme sekä poliittisista että uskonnollista yksisilmäisyydestä.  Voimme mietiskellen juhlia yli idologisten ja uskonnollisten rajojen yltävää rakkautta ja  maailman uskontojen monimuotoisuutta.

Viime aikoina minua on kiinnostanut erityisesti joidenkin katolilaisten teologien ajatukset, koska heistä lukuisat ovat ylittäneet rohkeasti eri uskontojen rajoja. Katolilaisuuskaan ei ole tietenkään ongelmaton suuntaus, kuten tiedämme. Irlannissa keskustelin muutaman ihmisen kanssa, jotka arvostelivat todella ankarasti katolilaisen kirkon seksuaalivihamielisyyttä ja joidenkin munkkien seksuaalirikoksia.

Katolilaisuudessa on paljon hyviä asioita.  Erityisesti minua kiinnostaa mietiskelevä elämäntapa. Lukuisat katolilaiset munkit ovat tehneet yhteistyötä buddhalaisten munkkien kanssa.  Mm. Thich Nhat Hahn, buddhalainen arvostettu opettaja, kirjoittaa Thomas Mertonin olleen hänen tärkeä opettajansa. Irlannin Satsangissa käydessäni, sen vetäjä,  entinen trappistimunkki Francis Bennett kertoi olleensa vuosia buddhalaisessa luosterissa. Hänen Jumalansa taipuu myös maallisempaan kieleen heille, jotka ovat vieraantuneet kristinuskon käsitteistä.

Merton ja Thich nhat Hahn

 

Joidenkin katolilaisten teologien mystiikka (mm. Thomas Merton, Francis Bennett, Richard Rohr) lukiessani, tulen entistä tietoisemmaksi siitä, että on mahdollista avata kristillista mystiikkaa tavallisille kansalaisille. Kristinusko tarjoaa oman tiensä hyväksyvään läsnäoloon, siinä missä buddhalaisuuskin.

Thomas Mertonin mukaan Pyhimys on ihminen, joka on kasvanut  elämänsä läpi yhä enemmän omaksi itsekseen. Hän on tunnistanut naamionsa, ja sisäisen elämänsä kautta, hän kasvaa elämänsä läpi yhä enemmän omaksi persoonakseen, perimmäisen olemisen, ”Jumalan” luonnolliseksi muodoksi. . Hän kieltäytyy  olemasta ”valeitseys”, joka ottaa valmiiksi pureskeltuja totuuksia vastaan.  Totuudet on peilattava omaan keholliseen ja yhteisölliseen kokemukseen, ja erityisesti omaan sydämeen. Kokonaisvaltaisesti viisaiksi emme kasva opettelemalla ulkoa toisten totuuksia, vaan muuttamalla elämämme yhdeksi rukoukseksi, kaiken peilaamiseksi omaan sydämeen.

Mitä enemmän ihminen on sisäistänyt uskonsa, sitä paremmin hän hyväksyy erilaisuutta. Elämään tulee armoa ja lempeyttä, kun elämäntapamme muuttuu mietiskeleväksi. Ideaalisessa tilassa koko elämämme ja tekomme ovat yhtä hyväksyvän läsnäolon rukousta.

Sana ”persoona” tulee latinan sanasta ”naamio” tai näyttelijän ”osasta” draamassa. Juutalaiskristillinen traditio näkee kaiken inhimillisyyden yksilöllisyyden, persoonan, todellisena orgaanisena osallisuutena Jumalan persoonaan.  Yksilöllisyytemme ilman osallisuutta Jumalaan, ei ole yksilöllisyyttä. Silloin kun olemisemme ei lepää olemisen mysteerisessä perustassa, suuremmassa olemisessa, emme ole persoonia.  Olemme sen sijaan vain kalpeita heijastumia toisista ihmisitä.  Olemme ehdollistumiemme summia.  Jumala ei ole naamiomme, vaan  se on kasvot kaikkien naamioittemme takana. Olemme Jumalan naamioita ja me peilaamme Jumalaa monin erilaisin tavoin.  Tämän päivän kulttuurin ongelma on, ettemme tiedä olevamme vain Jumalan naamioita.  (Richard Rohr, What the Mystics Know). Ihmiset eivät elä toteuttaen aitoa itseään, ”itsessään olevaa jumaluutta”, vaan he hyörivät toteuttaen ehdollistumiaan, ”apina-ajatuksiaan”.  Pyhyys on kadonnut elämästämme.

Kun löydämme mysteerion kaikkien naamioittemme takana,  löydämme perimmäisen olemisemme, laajemman globaalin ykseyden; olemme ihmisinä, seurakuntina ja kansakuntina sidoksissa toinen toisiimme ja koko luomakuntaan. Opimme lukemaan Raamattua ja koko elämää arvostavasti arvostellen, ottamatta itseemme toisten valmiita vastauksia annettuina. Löydämme vastaukset oman ruumiimme kokemuksesta. Parhaimmillaan elämästämme voi tulla, kaikista puutteistamme huolimatta, yhä enemmän  yhtä rukousta.

Kun löydämme kasvot naamioittemme takana,  suhtaudumme hyväksynnällä ja myötätunnolla erilaisuuteen.  Lakkaamme luokittelemasta ihmisiä  heihin ja meihin, mustiin, punaisiin, vinosilmiin ja valkoisiin, ateisteihin ja uskovaisiin, parempiin ja huonompiin.  On vain ihmisiä, jotka yhtä kaikki räpiköivät elämässään, toteuttaen elämänsä mysteeriä, tehden sitä aina puutteelliesti.

Kun ihminen ei ole löytänyt kasvoja naamioiden takana, on hänen persoonansa stressaantunut ja epävakaa, esimerkiksi pelokas ja narsistinen. Hän elää ”minä-minä” maassa.  Energia kuluu naamioiden rakentamiseen ja niiden ylläpitämiseen.  Kun kasvot naamioiden takaa löytyvät, elämä kevenee.  Voimme ryhtyä leikkimään naamioillamme, ilman että otamme niitä liian vakavasti.  Elämä ei ole tämän jälkeen tietenkään ongelmatonta, koska ihmiselämään kuuluu erottamattomasti kärsimys.  Elämän luonne vain muuttuu kevyemmäksi kun emme takerru naamioihimme, vaikkapa ”oikeassa olemiseen”.

Vapaudumme yhä enemmän aidompaan olemiseemme, kun sana muuttuu lihaksi, elämämme yhä enemmän rukoukseksi.

#kristinusko #mindfulness #tietoisuustaidot #mystiikka #Thomas Merton #Thich Nhat Hahn

Hyväksyvästi läsnäollen kristinuskon ystäväksi facebookissa.

 

 

 

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s