Paluu kotiin

Samat ylihistorialliset totuudet löytyvät lähes kaikista suurista elämänkatsomuksista/ uskonnoista.  Sävyt ja painotukset eri uskonnoissa ovat vain erilaisia. Buddhalaisuudessa sielun koti löytyy, kun opimme olemaan takertumatta egomme erilaisiin uskomuksiin. Vapaudumme meditoimalla ja hyväksyvän tietoisen läsnäolon harjoituksilla aitoon olemiseemme. Tämän jälkeen tunnemme yhteenkuuluvuuden kokemuksen yksinäisyydessämmekin. Olemme kotona.

Raamattu ohjaa runoudellaan tien kotiin. Raamatussa on hieno vertauskuva tästä paluusta rakkaudelliseen olemisen kotiin. Tästä tarinasta Henri Nouwen on kirjoittanut kokonaisen kirjan, jonka ajatuksiin on helppo samaistua.    Ehkä muistat Raamatun tarinan x) kahdesta veljeksestä, joista toinen, vanhempi,  jää kiltisti kotiin isänsä luo ja toinen, nuorimmainen, ottaa perintönsä ja lähtee huvittelemaan maailmalle.  Bilettävä nuori mies palaa isänsä luokse nöyränä, jonka jälkeen isä järjestää hänelle juhlat, ja veli tuntee tästä katkeruutta.

Nouwenin kirja auttaa avaamaan tätä metaforista tarinaa.  Tunnistan tarinasta minussakin tapahtuneen arkkityyppisen tietoisuuden evoluution.  Tunnistan itsestäni molemmat veljet.  Minussa on tämä nuorempi veli, se joka lähtee maailmalle huvittelemaan ja kokeilemaan rajojaan.  Tämä veli minussa ei tehnyt sitä pelkästään konkreettisesti, vaan hän teki sen myös metaforisesti:  Hän katkaisi yhteytensä  lapsuuden luovaan ja levolliseen olemiseen, mistä seurauksena oli henkinen tyhjyys ja juurettomuus; kodittomuus.

Toinen veli minussa,  se vanhempi kotona asuva, edustaa kulttuurimme rakentamaa kriittistä puolta, sitä, joka yritti pakottaa minut elämään  normien mukaista materialistista, egokeskeistä, kilpailevan, suorittavan, kiltin ja kauniin tytön elämää. Tämä veli minussa kerjäsi suorittamisen kautta itsensä hyväksyntää, yrittämällä olla parempi kuin muut. Hän yritti elää niin kuin muut, saadakseen toisten ihmiset pitämään itsestään. Tämä tyyppi ei edes pitänyt minusta, vaan  jatkuvasti ankarasti kritisoi minua. Olin liian lihava, huono tekemään töitä, tyhmä, ruma jne.  Tälle veljelle minussa oli tärkeää olla aina oikeassa ja hallita elämän kaikki ilmiöitä. Sille oli tärkeämpää olla oikeassa kuin onnellinen.

Buddhalaisuudessa puhutaan kahdesta nuolesta.  Se ensimmäinen nuoli on kipu, jonka elämä väistämättä tuottaa.  Toinen nuoli puolestaan on sitä kärsimystä, jonka itse lisäämme kipuumme.  Vanhempi, kritisoiva, veli on tämä toinen nuoli.

Veljesten jatkuva taistelu ajoi minut yhä syvemmälle karanneen pikkuveljen seikkailevan, mutta ahdistuneen huvittelun maailmaan. Oli tilanteita, joissa minulla oli aidon oikeasti hauskaa, mutta oli myös tilanteita joissa yritin pitää hauskaa. Pinnallisella elämälläni yritin tukahduttaa piiskatun mieleni sisäisen itkun, häpeän ja syyllisyyden surkeana ihmisenä olemisesta.  Näiden kahden arkkityyppisen veljen jatkuva keskinäinen etäisyys ja erimielisyys minussa, synnytti minussa kärsimystä, henkistä pahoinvointia ja se pahensi sairauden mukanaan tuottamaa kärsimystä. Jotakin  puuttui elämästäni.  Kunnes kuulin kutsun, ja palasin kotiin.

Identiteettini muutti muotoaan  täysin, kun kärsimyksen kautta löysin itseni rakkaudellisen uuden keskuksen. En muuttunut täydellisemmäksi, mutta olemisen tapani muuttui.  Palasin metaforisen Isäni kotiin. Päästin ensimmäistä kertaa rakkauden ja hyväksynnän sisääni. Tähän kokemukseen liittyi nk. mystisiä hetkiä, joissa konkreettisesti tunsin valtavan rakkauden täyttämän levollisuuden kokemuksen sielussani.   Buddhalainen sanoisi ehkä että löysin aidon olemiseni. Heräsin. Kristinuskon ystävä minussa sanoo, että tunsin yhteyteni Jumalaan, siihen Isään, jossa yhdistyy feminiininen maskuliiniseen.  Tajusin, että kun riisumme egon naamiomme, Rakkaus rakastaa aina meitä.

Nouwenin kirjan kannessa on loistava Rembrandtin maalaus, jossa veljeksien Rakastavan ja viisaan, turvallisen, hyväksyvän Isän kädet edustavat eri sukupuolia.  Isän vasen käsi on maskuliininen  vahva ja lihaksikas, ja vasen käsi on hoivaava, herkkä, feminiininen.  Tarinan isä symbolisoi sitä, että kun tietoisuus käy läpi tervettä evoluutiotaan,  palaamme kotiin. Tämän jälkeen tapahtuu pojan kasvaminen turvalliseksi Isäksi, ja tytön kasvaminen Äidiksi. Tieteellisesti voisi vaikkapa sanoa, että peroonamme integroituu, eheytyy, yhä kokonaisemmaksi, kun erilaiset tilamme avautuvat yhteiseen virtaukseen.

the-return-of-the-prodigal-son

Myyttinen todellisuus, loppumattomien vertauskuvien runollinen maailma, on mielestäni Raamatun vahvuus.  Monet myyttien olemusta tutkineet tiedemiehet (mm. Carl Jung, Joseph Cambell) sanovat, että tärkeimmät asiat elämässä opitaan myyttien kautta, ei faktatiedoin.  Vakavasti sairastuessamme, tai kuoleman edessä, pelkät kylmät faktat tuskin tuottavat sielussamme onnellista lopputulosta. Sen sijaan myyttien kautta omaksuttu totuus voi auttaa meitä kuolemaan arvokkaasti ja levollisesti. Olemme kuollessammekin kotona. Kaikella kärsimykselläni on sittenkin ollut merkitys. Mikä parasta, paluu kotiin voi tapahtua koska tahansa, myös kuolemaa edeltävinä hetkinä.

Kuinka palasin kotiin.  Tein sen terapialla ja terapeuttisessa koulutuksessa, toisen ihmisen kasvojen kautta. Palasin kotiin mietiskelemällä, meditoimalla ja vapauttamalla luovuuteni. Hyödynsin vähitellen oppimiani metakognitiivisia taitojani. Haavoittuvuuteni oli tie suurempaan, juurevampaan olemisen, josta käsin kykenin katsomaan sisälläni tapahtuvaa draamaa. Aloin kyseenalaistaa oppimiani uskomuksiani ja tutustuin todellisiin arvoihini.

Viimeset kymmenen vuotta olen käynyt satunnaisesti kirkossa, koska näen nykyään sen rituaalit jopa virret erityisesti Rakkaudellisen hyväksynnän näkökulmasta. Vasta aivan viime vuosina olen alkanut lukea satunnaisesti Raamattua.  Haluan lukea sitä arvostavasti arvostellen.  Haluan olla Kristinuskon ystävä, joka pyrkii ulottamaan hyväksyvän Rakkautensa kaikenlaisiin ihmisiin, eikä vain omalla lailla ajatteleviin. Haluan tehdä sisäisen matkani myös hyödyntäen länsimaista henkistä perintöä, isieni uskoa. Niin kauan kuin minun kaltaisellini oman tieneen kulkijoille annetaan tilaa luterilaisessa seurakunnassa, voin kuulua siihen.

Millä tavoin uusi kotiin palannut identiteetti minussa ilmenee.  Se ilmenee jatkuvalla meditoiden, mietiskellen tapahtuvalla kirjoittamisella ja luovuuttani toteuttamalla. Suorittaminen on muuttunut luovaksi eri puolieni toteuttamiseksi.  Se ilmenee siten, että minne tahansa ikinä menenkään, koti on minulla nykyään mukana. Olen kasvanut yhä paremmaksi itseni ystäväksi.   Yritän huolehtia mentaalisesta hygieniastani: Mietin tarkkaan nykyään, millaisten osieni ääniä sisältäni kuuntelen, ja mitä osiani ruokin.  En ota ajatteluani liian vakavasti, sillä kaikki ajattelu on keskeneräistä.   En ole tietenkään täydellinen, vaan hyväksyn jo paremmin omat inhimilliset puutteeni, ilman itseni piiskausta.  Osaan jo paremmin hyväksyä myös toisen ihmisen puutteet. On äärimmäisen vapauttavaa olla epätäydellinen ihminen. Se antaa Sofielle, naiselliselle viisaudelleni tilaa  ja se antaa luovuudelleni Enkelin siivet.

Hyväksyvästi läsnäollen kristinuskon ystävä.

 

x) ”Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. 12 Nuorempi heistä sanoi isälleen: ’Isä, anna minulle osuuteni omaisuudestasi.’ Isä jakoi omaisuutensa poikien kesken. 13 Jo muutaman päivän päästä nuorempi kokosi kaikki varansa ja lähti kauas vieraille maille. Siellä hän tuhlasi koko omaisuutensa viettäen holtitonta elämää. 14 Kun hän oli pannut kaiken menemään, siihen maahan tuli ankara nälänhätä, ja hän joutui kärsimään puutetta. 15 Silloin hän meni erään sikäläisen miehen palvelukseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen sikopaimeneksi. 16 Nälkäänsä hän olisi halunnut syödä palkoja, sikojen ruokaa, mutta niitäkään ei hänelle annettu.

17 ”Silloin poika meni itseensä ja ajatteli: ’Minun isäni palkkalaisilla on kaikilla yllin kyllin ruokaa, mutta minä näännyn täällä nälkään. 18 Ei, nyt minä lähden isäni luo ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. 19 En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi. Ota minut palkkalaistesi joukkoon.’ 20 Niin hän lähti isänsä luo.

”Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. 21 Poika sanoi hänelle: ’Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi.’ 22 Mutta isä sanoi palvelijoilleen: ’Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. 23 Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa! 24 Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.’ Niin alkoi iloinen juhla.

25 ”Vanhempi poika oli pellolla. Kun hän sieltä palatessaan lähestyi kotia, hän kuuli laulun, soiton ja tanssin. 26 Hän huusi luokseen yhden palvelijoista ja kysyi, mitä oli tekeillä. 27 Palvelija vastasi: ’Veljesi tuli kotiin, ja isäsi käski teurastaa syöttövasikan, kun sai hänet terveenä takaisin.’ 28 Silloin vanhempi veli suuttui eikä halunnut mennä sisään. Isä tuli ulos ja suostutteli häntä, 29 mutta hän vastasi: ’Kaikki nämä vuodet minä olen raatanut sinun hyväksesi enkä ole kertaakaan jättänyt käskyäsi täyttämättä. Silti et ole koskaan antanut minulle edes vuohipahaista juhliakseni ystävieni kanssa. 30 Mutta kun tämä sinun poikasi tulee, tämä, joka on hävittänyt omaisuutesi porttojen parissa, sinä teurastat hänelle syöttövasikan!’ 31 Isä vastasi hänelle: ’Poikani, sinä olet aina minun luonani, ja kaikki, mikä on minun, on sinun. 32 Mutta olihan nyt täysi syy iloita ja riemuita. Sinun veljesi oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa mutta on nyt löytynyt.'”V

”Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. 12 Nuorempi heistä sanoi isälleen: ’Isä, anna minulle osuuteni omaisuudestasi.’ Isä jakoi omaisuutensa poikien kesken. 13 Jo muutaman päivän päästä nuorempi kokosi kaikki varansa ja lähti kauas vieraille maille. Siellä hän tuhlasi koko omaisuutensa viettäen holtitonta elämää. 14 Kun hän oli pannut kaiken menemään, siihen maahan tuli ankara nälänhätä, ja hän joutui kärsimään puutetta. 15 Silloin hän meni erään sikäläisen miehen palvelukseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen sikopaimeneksi. 16 Nälkäänsä hän olisi halunnut syödä palkoja, sikojen ruokaa, mutta niitäkään ei hänelle annettu.

17 ”Silloin poika meni itseensä ja ajatteli: ’Minun isäni palkkalaisilla on kaikilla yllin kyllin ruokaa, mutta minä näännyn täällä nälkään. 18 Ei, nyt minä lähden isäni luo ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. 19 En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi. Ota minut palkkalaistesi joukkoon.’ 20 Niin hän lähti isänsä luo.

”Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. 21 Poika sanoi hänelle: ’Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi.’ 22 Mutta isä sanoi palvelijoilleen: ’Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. 23 Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa! 24 Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.’ Niin alkoi iloinen juhla.

25 ”Vanhempi poika oli pellolla. Kun hän sieltä palatessaan lähestyi kotia, hän kuuli laulun, soiton ja tanssin. 26 Hän huusi luokseen yhden palvelijoista ja kysyi, mitä oli tekeillä. 27 Palvelija vastasi: ’Veljesi tuli kotiin, ja isäsi käski teurastaa syöttövasikan, kun sai hänet terveenä takaisin.’ 28 Silloin vanhempi veli suuttui eikä halunnut mennä sisään. Isä tuli ulos ja suostutteli häntä, 29 mutta hän vastasi: ’Kaikki nämä vuodet minä olen raatanut sinun hyväksesi enkä ole kertaakaan jättänyt käskyäsi täyttämättä. Silti et ole koskaan antanut minulle edes vuohipahaista juhliakseni ystävieni kanssa. 30 Mutta kun tämä sinun poikasi tulee, tämä, joka on hävittänyt omaisuutesi porttojen parissa, sinä teurastat hänelle syöttövasikan!’ 31 Isä vastasi hänelle: ’Poikani, sinä olet aina minun luonani, ja kaikki, mikä on minun, on sinun. 32 Mutta olihan nyt täysi syy iloita ja riemuita. Sinun veljesi oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa mutta on nyt löytynyt.'”

”Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. 12 Nuorempi heistä sanoi isälleen: ’Isä, anna minulle osuuteni omaisuudestasi.’ Isä jakoi omaisuutensa poikien kesken. 13 Jo muutaman päivän päästä nuorempi kokosi kaikki varansa ja lähti kauas vieraille maille. Siellä hän tuhlasi koko omaisuutensa viettäen holtitonta elämää. 14 Kun hän oli pannut kaiken menemään, siihen maahan tuli ankara nälänhätä, ja hän joutui kärsimään puutetta. 15 Silloin hän meni erään sikäläisen miehen palvelukseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen sikopaimeneksi. 16 Nälkäänsä hän olisi halunnut syödä palkoja, sikojen ruokaa, mutta niitäkään ei hänelle annettu.

17 ”Silloin poika meni itseensä ja ajatteli: ’Minun isäni palkkalaisilla on kaikilla yllin kyllin ruokaa, mutta minä näännyn täällä nälkään. 18 Ei, nyt minä lähden isäni luo ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. 19 En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi. Ota minut palkkalaistesi joukkoon.’ 20 Niin hän lähti isänsä luo.

”Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. 21 Poika sanoi hänelle: ’Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi.’ 22 Mutta isä sanoi palvelijoilleen: ’Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. 23 Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa! 24 Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.’ Niin alkoi iloinen juhla.

25 ”Vanhempi poika oli pellolla. Kun hän sieltä palatessaan lähestyi kotia, hän kuuli laulun, soiton ja tanssin. 26 Hän huusi luokseen yhden palvelijoista ja kysyi, mitä oli tekeillä. 27 Palvelija vastasi: ’Veljesi tuli kotiin, ja isäsi käski teurastaa syöttövasikan, kun sai hänet terveenä takaisin.’ 28 Silloin vanhempi veli suuttui eikä halunnut mennä sisään. Isä tuli ulos ja suostutteli häntä, 29 mutta hän vastasi: ’Kaikki nämä vuodet minä olen raatanut sinun hyväksesi enkä ole kertaakaan jättänyt käskyäsi täyttämättä. Silti et ole koskaan antanut minulle edes vuohipahaista juhliakseni ystävieni kanssa. 30 Mutta kun tämä sinun poikasi tulee, tämä, joka on hävittänyt omaisuutesi porttojen parissa, sinä teurastat hänelle syöttövasikan!’ 31 Isä vastasi hänelle: ’Poikani, sinä olet aina minun luonani, ja kaikki, mikä on minun, on sinun. 32 Mutta olihan nyt täysi syy iloita ja riemuita. Sinun veljesi oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa mutta on nyt löytynyt.'”

Kasvot naamion takana

Vappu on Suomessa perinteisesti eräänlainen karnevaali, jossa irrotellaan ja juhlitaan arkiminuudesta irtiottoa.  Tänään minäkin leikin naamioilla. Tänään leikkini ovat melkoisen erilaisia kuin ollessani nuori.

Kristinuskoa on lukemattomia erilaisia suuntauksia.  Erilaiset teologit tai maalikkosaarnaajat ovat tehneet erilaisia tulkintoja Raamatusta, ja heidän seuraajansa sitten lyöttäytyvät yhteen, muodostaen erilaisia kristillisiä suuntauksia ja liikkeitä.  Ajattelen niiden olevan kristinuskon erilaisia  epätäydellisiä naamioita.

Vaikka kuulun luterilaiseen seurakuntaan, minun on vaikea persoonana sijoittautua pelkästään sen sisään.  Luterilaisen seurakunnan ovi on laaja ja korkea, joten toistaiseksi sieluni viihtyy tässä kodissa.  Luterilaisessa seurakuntaelämässä on paljon hyviä puolia, vaikka sieltä en olekaan saanut hyvää ohjeistusta mietiskelevään elämäntapaan. Eväät mietiskelevään, yhä enemmän läsnäolevaan elämään, olen hakenut muualta.

Minusta on naurettava ajatus, että kristillisyys – hyväksyvälle Kristuksen rakkaudelle rakentuva elämäntapa – voisi alistua yhteen kristilliseen suuntaukseen. Ne kukin puhuvat Kristuksen rakkaudesta erilaisin, enemmän tai vähemmin epätäydellisin, ihmisen näköisin  kielin. Kieltämättä, ilkeä puoli minua, on samaa mieltä kuin Kierkegaard; jotkut suuntaukset ovat irvikuvia kristinuskosta. Löytämällä yhteytemme naamioittemme takana olevaan perimmäiseen olemiseen, Jumalaksi kristinuskossa kutsuttuun, vapaudumme sekä poliittisista että uskonnollista yksisilmäisyydestä.  Voimme mietiskellen juhlia yli idologisten ja uskonnollisten rajojen yltävää rakkautta ja  maailman uskontojen monimuotoisuutta.

Viime aikoina minua on kiinnostanut erityisesti joidenkin katolilaisten teologien ajatukset, koska heistä lukuisat ovat ylittäneet rohkeasti eri uskontojen rajoja. Katolilaisuuskaan ei ole tietenkään ongelmaton suuntaus, kuten tiedämme. Irlannissa keskustelin muutaman ihmisen kanssa, jotka arvostelivat todella ankarasti katolilaisen kirkon seksuaalivihamielisyyttä ja joidenkin munkkien seksuaalirikoksia.

Katolilaisuudessa on paljon hyviä asioita.  Erityisesti minua kiinnostaa mietiskelevä elämäntapa. Lukuisat katolilaiset munkit ovat tehneet yhteistyötä buddhalaisten munkkien kanssa.  Mm. Thich Nhat Hahn, buddhalainen arvostettu opettaja, kirjoittaa Thomas Mertonin olleen hänen tärkeä opettajansa. Irlannin Satsangissa käydessäni, sen vetäjä,  entinen trappistimunkki Francis Bennett kertoi olleensa vuosia buddhalaisessa luosterissa. Hänen Jumalansa taipuu myös maallisempaan kieleen heille, jotka ovat vieraantuneet kristinuskon käsitteistä.

Merton ja Thich nhat Hahn

 

Joidenkin katolilaisten teologien mystiikka (mm. Thomas Merton, Francis Bennett, Richard Rohr) lukiessani, tulen entistä tietoisemmaksi siitä, että on mahdollista avata kristillista mystiikkaa tavallisille kansalaisille. Kristinusko tarjoaa oman tiensä hyväksyvään läsnäoloon, siinä missä buddhalaisuuskin.

Thomas Mertonin mukaan Pyhimys on ihminen, joka on kasvanut  elämänsä läpi yhä enemmän omaksi itsekseen. Hän on tunnistanut naamionsa, ja sisäisen elämänsä kautta, hän kasvaa elämänsä läpi yhä enemmän omaksi persoonakseen, perimmäisen olemisen, ”Jumalan” luonnolliseksi muodoksi. . Hän kieltäytyy  olemasta ”valeitseys”, joka ottaa valmiiksi pureskeltuja totuuksia vastaan.  Totuudet on peilattava omaan keholliseen ja yhteisölliseen kokemukseen, ja erityisesti omaan sydämeen. Kokonaisvaltaisesti viisaiksi emme kasva opettelemalla ulkoa toisten totuuksia, vaan muuttamalla elämämme yhdeksi rukoukseksi, kaiken peilaamiseksi omaan sydämeen.

Mitä enemmän ihminen on sisäistänyt uskonsa, sitä paremmin hän hyväksyy erilaisuutta. Elämään tulee armoa ja lempeyttä, kun elämäntapamme muuttuu mietiskeleväksi. Ideaalisessa tilassa koko elämämme ja tekomme ovat yhtä hyväksyvän läsnäolon rukousta.

Sana ”persoona” tulee latinan sanasta ”naamio” tai näyttelijän ”osasta” draamassa. Juutalaiskristillinen traditio näkee kaiken inhimillisyyden yksilöllisyyden, persoonan, todellisena orgaanisena osallisuutena Jumalan persoonaan.  Yksilöllisyytemme ilman osallisuutta Jumalaan, ei ole yksilöllisyyttä. Silloin kun olemisemme ei lepää olemisen mysteerisessä perustassa, suuremmassa olemisessa, emme ole persoonia.  Olemme sen sijaan vain kalpeita heijastumia toisista ihmisitä.  Olemme ehdollistumiemme summia.  Jumala ei ole naamiomme, vaan  se on kasvot kaikkien naamioittemme takana. Olemme Jumalan naamioita ja me peilaamme Jumalaa monin erilaisin tavoin.  Tämän päivän kulttuurin ongelma on, ettemme tiedä olevamme vain Jumalan naamioita.  (Richard Rohr, What the Mystics Know). Ihmiset eivät elä toteuttaen aitoa itseään, ”itsessään olevaa jumaluutta”, vaan he hyörivät toteuttaen ehdollistumiaan, ”apina-ajatuksiaan”.  Pyhyys on kadonnut elämästämme.

Kun löydämme mysteerion kaikkien naamioittemme takana,  löydämme perimmäisen olemisemme, laajemman globaalin ykseyden; olemme ihmisinä, seurakuntina ja kansakuntina sidoksissa toinen toisiimme ja koko luomakuntaan. Opimme lukemaan Raamattua ja koko elämää arvostavasti arvostellen, ottamatta itseemme toisten valmiita vastauksia annettuina. Löydämme vastaukset oman ruumiimme kokemuksesta. Parhaimmillaan elämästämme voi tulla, kaikista puutteistamme huolimatta, yhä enemmän  yhtä rukousta.

Kun löydämme kasvot naamioittemme takana,  suhtaudumme hyväksynnällä ja myötätunnolla erilaisuuteen.  Lakkaamme luokittelemasta ihmisiä  heihin ja meihin, mustiin, punaisiin, vinosilmiin ja valkoisiin, ateisteihin ja uskovaisiin, parempiin ja huonompiin.  On vain ihmisiä, jotka yhtä kaikki räpiköivät elämässään, toteuttaen elämänsä mysteeriä, tehden sitä aina puutteelliesti.

Kun ihminen ei ole löytänyt kasvoja naamioiden takana, on hänen persoonansa stressaantunut ja epävakaa, esimerkiksi pelokas ja narsistinen. Hän elää ”minä-minä” maassa.  Energia kuluu naamioiden rakentamiseen ja niiden ylläpitämiseen.  Kun kasvot naamioiden takaa löytyvät, elämä kevenee.  Voimme ryhtyä leikkimään naamioillamme, ilman että otamme niitä liian vakavasti.  Elämä ei ole tämän jälkeen tietenkään ongelmatonta, koska ihmiselämään kuuluu erottamattomasti kärsimys.  Elämän luonne vain muuttuu kevyemmäksi kun emme takerru naamioihimme, vaikkapa ”oikeassa olemiseen”.

Vapaudumme yhä enemmän aidompaan olemiseemme, kun sana muuttuu lihaksi, elämämme yhä enemmän rukoukseksi.

#kristinusko #mindfulness #tietoisuustaidot #mystiikka #Thomas Merton #Thich Nhat Hahn

Hyväksyvästi läsnäollen kristinuskon ystäväksi facebookissa.