Pidän sanasta sielu. Tunnen surua siitä, 1900–luvun jälkipuoli on ollut kollektiivisesti sielutonta aikaa.

Suomen mielenterveysseurakin oli muistini mukaan joskus Suomen sielunhoitoyhdistys. Onko seuran nimen muodonmuutos edistystä vai taantumusta, sitä sopii miettiä (kaikki kunnia tästä huolimatta Suomen Mielenterveyasseuralle, fanitan sitä edelleen).

Jungilainen analyytikko Jean Shinoda Bolen ( Back to the Bones) kirjoittaa: Kun otamme sielun vakavasti, olemme ”henkisiä olioita inhimillisellä polulla emmekä inhimillisiä olioita henkisellä polulla”. Vakava sairaus tai muu kriisi voi olla sielumme herättäjä. Sairaus voi kuljettaa meidät sielumme eheytymiseen tielle. Löydämme sielun yhteytemme.  Joskus parannumme sekä sairaudesta, että eheydymme henkisesti. Sairaus tarjoaa monelle eheytymiseen mahdollisuuden, siitä huolimatta, että se voi viedä henkemme.

Ajattelen tällä hetkellä edesmenneen James Hillmanin tavoin, että sielu on pikemminkin näkökulma maailmaan kuin joku fyysinen tila itsessään. Se on peilaava, läsnäolon taitoja omaava asenteesi, joka liikkuu jossain tapahtumien ja itsemme välimaastossa. Olet sielukas, kun sinulla on läsnäoleva ja peilaava suhde maailmaa. Et ole takertuneena tunnelatautuneitten tilojesi kapeisiin transseihin ja perspektiiveihin. Olet löytänyt yhteytesi muihin luontokappaleisiin, tietoisuuden meressä lepäävän minuutesi ja tarkkailevan minuutesi. Et juutu yksittäisiin asioita vatvoisin transseihin, vaan löydät panoraamanäkymän omaan tietoisuuteesi.

Tapahtuman ja meidän välissä, tekijän ja toiseuden välissä, on peilaava, kokemustamme eheyttäviä, integroiva minuutemme. Sitä voi kutsua sieluksi, sitä , jonka avulla tasapainottamme itseämme: kehomielemme erilaisten tilojen virtaavuutta. Psykiatri Dan Siegelin mukaan mielemme on itseään jatkuvasti organisoiva, systeeminen, kokonaisuus, joka voi mennä kaaokseen, kun meiltä puuttuu kyky integroida itseämme. Mielemme on Siegelelle informaatio- ja molekyylivirtaa, joka tapahtuu sekä kehossamme (esim. hermoissa ja synapseissamme) että suhteissamme. Minulle se on oman tietoietoisuuden rajat ylittävä, integroiva keskuksemme. Se, josta Dan Siegel puhuu minäme:nä (MWE). Sielunyhteyden ajattelen olevan sitä, että informaatio- ja tunnemolekyylit virtaavat vapaasti sisällämme ja ihmissuhteissamme. Olemme tällöin läsnä sekä itsellemme, että muille.

Kun psykologiasta hävitettiin henkilökohtainen subjektiivinen kokemus, katosi tieteestä sielu. Sielu kun taipuu huonosti fysikaalisten tieteiden tutkimusmetodeihin. Sielu on ihmiskunnan kokemuksellisissa perintöä, ja se saa aikaan vatsan väänteitä tutkijoissa, jotka haluavat alistaa kaiken luonnontieteellisiin tutkimusmetodeihin. Sielukas ihminen tuntee myötätuntoa heitä kohtaan. Se jatkaa itsensä ruokkimista kokemuksellisilla menetelmillä, taiteellisilla flowtiloilla, rukouksella, mielikuvaharjoituksilla ja meditaatiolla.

Ihminen voi kadottaa sielunsa. Silloin hän kadottaa sielun yhteytensä, yhteytensä itseensä. Häneltä katoaa tällöin sisäinen, henkinen, elämä. Olemme olleet kadotettujen sielujen kulttuuri. Tietoisuustaidot ja hyväksyvä läsnäolo ovat palauttamassa nyt meille oikeuden sielumme ja sisäiseen kokemusmaailmaamme.

Sielu voi hyvin yhteisöllisissä rakaudellisissa ja hyväksyvän läsnäolon ihmissuhteissa. Sielu tietää aina kuinka korjaa itse itsensä. Haaste on rauhoittaa yliaktiivinen kehomieli. Kun sielu antaa meille muodon, kasvaa meistä oman itsemme näköisiä, kukoistavia ihmisiä. Toteutamme tällöin ainutkertaisia lahjojamme yhteisömme hyväksi. Sielukas ihminen kysy, mitä voin antaa yhteisölleni, eikä mitä yhteisö voi anta aminulle. Emme ole kiinni erilaisten tunnepitoisten egotilojemme transseissa.

Omaa sisäistä kehomielijärjestelmäämme emme integroi vain järjellämme, vaan voimme integroida sitä myös sielullisilla intuitiivisilla harjoituksilla, kokemuksillamme ja mielikuvituksellamme. Sielumme kun viihtyy luovuuden, mielikuvitusmaailmamme, erilaisten (uskonnollisten) metaforien, symbolien ja arkijärkemme välitilassa. Erilaisissa muuttuneista tajunnantiloissa, meditaatioksi, flow-tiloissa, itsehypnoosissa, mutta myös terapiassa voimme integroida, ”eheyttää” mieltänne , sen informaatio- ja energiamolekyylivirtaa. Ohjaamme sieluna minuuttamme olosuhteista riippumatta harmoniaan, emmekä kaaokseen.

Kuvittele, että lapsesi tulee koulusta kotiin kiusattuna. Kuinka otat hänet vastaan lempeästi, äidillisesti ja kuuntelevasti? Sielukkuutesi on sitä, että tällä samalla asenteella suhtaudut itseesi ja erilaisiin puoliisi. Sanot itsellesi, olen pahoillani, anna heille anteeksi, kiitos, että olet olemassa. Rakastan sinua.

Sielumme osaa olla läsnä ja leikkiä asioilla, koska se erottaa erilaisten todellisuuksien symbolisen ja metaforisen luonteen.  Aina sielusi hoitaminen ei ole helppoa. Alkuunpääsemiseksi tarvitset tukevia ja turvallisia ihmissuhteita.

Kun tavoittelet onnea, sielusi huutaa sinulle: ”Lopeta tuo heti!” Se ohjaa sinua heittämään pois päästäsi kaikki tarpeettomat, turhat vatvomiset  ja sitkuttelut, koska onni on tässä näin. Onni on sinulle joka hetki tarjolla, koska se on piiloutuneena läsnäoloon ja arjen kauneuteen.